Sähköautoilu | Sähkö 27.06.2017

Havaintoja hybridin kulutuksesta

Ladattava hybridimme hankittiin heinäkuussa 2016, mutta vasta syyskuun puolivälistä aloin seurata kulutuslukemia. Tätä juttua varten seurasin kulutusta huhtikuun loppupuolelle asti – seurantaa ei siis ole varsinaisilta kesäkuukausilta lainkaan.

Mistä ajamisemme pääosin koostuu? Viitenä päivänä viikossa ajan omalla autolla työmatkan, joka on edestakaisin reilut 30 km. Työpaikalla minulla ei ole mahdollisuutta ladata autoa. Pakkaskeleillä sähkövaraus ei riitä tuohon edestakaiseen matkaan, mutta lämpötilan pysyessä viiden asteen yläpuolella, teen koko edestakaisen työmatkan vaivatta sähköllä. Usein tulee toki kotimatkalla poikettua kauppaan tai muille asioille, jolloin sähkö joka tapauksessa loppuu ja bensiiniä alkaa kulua.

Jos kotoa täytyy lähteä alkuillasta asioille tai harrastuksiin eikä akku ole ennättänyt latautua täyteen, kuluttaa tuo nurkka-ajokin polttoainetta.

Noin kolmen viikon välein ajan Keski-Suomeen katsomaan vanhempiani ja tuo noin 350 kilometrin matka tehdään lähes kokonaan polttoaineella. Viikonloppuisin ajamme usein mökkityömaalle; yhteen suuntaan noin 35 km. Jos mökillä viivytään hommissa riittävän kauan, saadaan akku ladattua ja reissu tehdään sähköllä. Talven aikana olemme kuitenkin usein vain pistäytyneet katsomassa, että kaikki on kunnossa, joten mökkimatkoistakin osa on tehty bensiinillä.

Ja mahtuuhan talveen myös ajoa Helsinkiin ja Turkuun sekä eri paikkoihin Pirkanmaalla – monenmoista siis.

 

Seurantajakson keskikulutus

Keskikulutus koko seurantajaksolta oli viisi litraa satasella. Jos mukana olisi ollut myös kesäkuukausien kulutus, olisi keskikulutuslukema todennäköisesti alhaisempi. Pienimmät kulutuslukemat ovat 3.06 l ja 3.2 l/ 100 km. Nämä lukemat ovat syyskuulta ja huhtikuulta, joten lämpötilan vaikutus työmatka-ajoon näkyy varmaan tässä. Ja suurin kulutuslukema on 7.4 l/ 100 km. Tähän jaksoon osuu reissu Helsinkiin sekä paljon kaupunkiajoa polttoaineella.

Valitettavasti sähkönkulutusta en ole pystynyt tarkasti mittaamaan, mutta jonkinlaista osviittaa antaa se, että akustoon menee kerralla sähköä noin 10 kWh ja akusto tulee ladattua keskimäärin kerran vuorokaudessa, joten vuodessa sähköstä tulee noin 365 €:n lisälasku (10 snt/kWh). Ajokilometrejä minulle kertyy vuodessa  noin 20 000. Karkeasti arvioiden bensiinistä vuoden aikana tulee maksettua 1500€ ja sähköstä 365 € eli yhteensä 1865 €.

 

Marja L.