18
jou
2019
Leppäkosken Energia

Joulukuun 2019 sähkömarkkinakatsaus

Julkaisemme kuukausikatsauksen sähkömarkkinoiden toiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä täällä blogissa.

Muistathan, että ilmoituksen sähkömarkkinakatsauksen ilmestymisestä voi helposti tilata myös omaan sähköpostiin.  Tällöin saat linkin katsaukseen heti sen ilmestyttyä.

Leuto ja sateinen säätyyppi sekä laskevat polttoaineiden hinnat painoivat sähkön hintaa alaspäin

Marraskuun puolen välin jälkeen Pohjoismaihin on saatu normaalia enemmän sateita ja sää on myös ollut normaalia leudompi. Hydrobalanssi on noussut lähelle pitkän aikavälin normaalitilannetta. Nämä tekijät ovat saaneet lähimpien jaksojen sähköjohdannaisten hinnat painumaan alaspäin. Hinnat ovat laskeneet varsinkin joulukuun puolella. Kokonaisuutena lähimmän kvartaalin ja vuosituotteen hinnat laskivat viimeisimmän kuukauden aikana systeemihintaisina tuotteesta riippuen 1,20-1,50 €/MWh. Myös pidempien vuosituotteiden hinnat ovat tulleet hieman alaspäin johtuen alavireisistä polttoaineiden ja Saksan sähkömarkkinan hinnoista.

joulukuu_markkinakatsaus1

Suomen aluehintaisten tuotteiden hintakehitys marraskuun puolivälin jälkeen on myös ollut laskeva. Aluehintaeron toteuma on kaventunut huomattavasti lokakuun jälkeen, mikä on saanut aluehintaerotuotteiden hinnat laskemaan. Lähimmän kvartaalin hinta laski viimeisimmän kuukauden aikana noin 1,20 €/MWh, lähin vuosi noin 0,5 €/MWh ja vuosi 2021 0,85 €/MWh.

joulukuu_markkina2

Päästöoikeuden hinta (DEC-19) on vaihdellut marraskuun puolivälin jälkeen tasolla 23,30-25,30 €/t. Esimerkiksi 13.12. suunta oli yllättävänkin voimakkaasti ylöspäin (kauppaa käyty jopa tasolla 25,9 €/t). Taustalla vaikuttavat EU:n johtajien päätös leikata EU:n päästöjä siten, että EU on hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Lisäksi positiiviset uutiset Yhdysvaltojen ja Kiinan välisistä kauppaneuvotteluista ovat nostava signaali myös päästömarkkinalle. Toisaalta Britannian konservatiivien vaalivoitto voi tarkoittaa laskupainetta päästöoikeuden hintaan. Päästöoikeuden tulevan hintakehityksen osalta elämmekin erittäin mielenkiintoisia aikoja.

Hiilen ja kaasun hinnat ovat viimeisen kuukauden aikana painuneet edelleen alaspäin. Sää on myös Keski-Euroopassa ollut normaalia leudompi, joka on vaikuttanut siihen, että kysyntä polttoaineissa on pysynyt heikkona. Tarjonta on puolestaan edelleen runsasta ja varastot korkealla.

markkinaktsaus3

Marraskuussa systeemin spot-hinta nousi selvästi lokakuuhun verrattuna, kun taas Suomen hinta-alueen spot-hinta laski hieman. Aluehintaero kaventui huomattavasti aiempiin kuukausiin verrattuna, kun Suomen hinta toteutui vain 3,56 €/MWh systeemihintaa korkeampana.

Systeemin spot-hintaa nosti marraskuun alussa normaalia kuivempi, kylmempi ja vähätuulisempi jakso. Marraskuun puoliväliä lähestyttäessä sää lämpeni, mutta tuulet ja virtaamat pysyivät heikkoina tukien spot-hintaa. Kuukauden puolivälin jälkeen sää pysyi leutona, tuulet toteutuivat lähellä normaalitasoa ja sateita saatiin hieman normaalia enemmän. Nämä tekijät painoivat spot-hintaa kuun puolivälin jälkeen alaspäin. Kuukauden viimeisellä viikolla sää kääntyi jälleen kuivemmaksi ja vähätuulisemmaksi tukien spot-hintaa. Systeemihintaa tukivat marraskuussa myös ydinvoimaloiden huollot ja vikaantumiset Ruotsissa.

Suomen hinta-alueen tuntihinnat vaihtelivat marraskuussa välillä 27,00-104,04 €/MWh keskiarvon ollessa 45,71 snt/kWh. Marraskuussa tuntihinnat eivät painuneet millään tunnilla poikkeuksellisen alhaiseksi. Korkeimmat tuntihinnat nähtiin keskiviikkona 27.11. tuulituotannon ollessa erittäin heikkoa.

Joulukuun spot-toteuma on ollut 13.12. mennessä systeemihintaisena 38,28 €/MWh ja Suomen aluehintaisena 40,09 €/MWh. Tähän mennessä spot on siis toteutunut marraskuuta edullisempana sekä systeemi- että Suomen aluehintaisena ja myös aluehintaero on edelleen kaventunut marraskuuhun verrattuna.

markkinaktsaus4

Priima- ja Priimaplus – läpinäkyvyyttä sähkönhankintaan ja hinnankiinnityspalvelu

Priima-sähkösopimus yhdistää eri sähkösopimustyyppien parhaat palat ja mahdollistaa sähkönhankinnan suuryritysten tapaan myös pienyrittäjille ja kuluttajille. Yritysasiakkaiden Priimaplus-sopimuksella sähköä voi ostaa edullisesti SPOT-hinnoiteltuna ja maksuttomalla hintakiinnityspalvelulla hinnan saa vakautettua helposti vaikka talvikuukausien ajaksi.

 

  • Jaa artikkeli