Sähkö 20.06.2017

Kesätöissä Leppäkoskella

Tervehdys! Olen Kimmo, 26-vuotias insinööriopiskelija Tampereen ammattikorkeakoulusta ja erikoistun sähkövoimatekniikkaan. Aloitan kolmannen opiskeluvuoteni syksyllä.

Aloitin kesätyöni Leppäkoskella sähköverkonsuunnittelussa toukokuun alussa. Palaan jälleen takaisin koulun penkille elokuun lopussa. Työnkuvaani kuuluu sähköverkon suunnittelutehtävien lisäksi dokumentoinnin ja logistiikan avustavat tehtävät. Työ pitää paljon sisällään ajelua nykyisillä sekä tulevilla työmailla, kaapelien tutkausta ja yleistä suunnittelua muiden toimijoiden kanssa.

Parasta on ollut päästä itse tekemään konkreettisia suunnitelmia ja nähdä niiden toteutuvan. Olen saanut myös arvokasta kokemusta tulevaisuutta varten erilaisista ohjelmistoista, suuri kiitos siis erinomaisesta ohjauksesta!

 

Leppäkosken kesätyöt monipuolisia

Hain Leppäkoskelle töihin, sillä tiedän saavani täältä arvokasta ja relevanttia kokemusta. Työilmapiiri on erinomainen ja minut otettiin hyvin vastaan. Olen työskennellyt Leppäkoskella myös neljänä aiempana kesänä, mutta silloin toimin verkostoasentajien työparina. Siitä onkin ollut suuri apu verkonsuunnittelussa, sillä uskon hahmottavani sähköverkon huomattavasti paremmin, kun sitä on päässyt myös rakentamaan ja huoltamaan.

Koulutustaustani poikkeaa hieman normista, sillä olen käynyt kaksi toisen asteen tutkintoa. Ensimmäiseksi lukion, josta valmistuin 2010 ja myöhemmin Sähkö- ja automaatioasentajan ammattitutkinnon, josta valmistuin 2015. Samana vuonna aloitin ammattikorkeakouluopintoni Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja ensimmäisen vuoden jälkeen päädyin jatkamaan tutkintoani Tampereelle.

Opiskelujen jälkeen, jos opiskeluintoa on vielä jäljellä, haluaisin suorittaa maisterivaiheen opinnot yliopistossa ja päätyä oman alani töihin tietysti mahdollisimman nopeasti.

 

Katso Leppäkosken Sähkön avoimet työpaikat