Tiedotteet | Sähkö 17.01.2017

Leppäkosken Energia Suomen kolmen parhaan sähkönmyyjän joukossa

Leppäkosken Energia on sijoittunut Energiateollisuus ry:n asiakastyytyväisyystutkimuksessa kolmen parhaan sähkönmyyjän joukkoon. Myös kaukolämmön ja sähkön kokonaistoimituksen tulokset olivat hyvät.

Asiakastyytyväisyystutkimus toteutettiin syksyllä 2016. Siinä haastateltiin lähes 7800 asiakasta 30 eri energiayhtiöstä.

Tutkimuksessa kartoitettiin asiakasnäkökulmaa ja asiakkaiden tarpeita. Perinteisten asiakastyytyväisyysmittareiden ohella kyselyssä selvitettiin asiakkaiden odotuksia eri palveluista, tuotteista ja palvelukanavista.

”Tulokset ovat osoitus siitä, että olemme onnistuneet kuuntelemaan asiakkaidemme toiveita. Panostamme jatkossakin asioinnin mutkattomuuteen ja palveluiden kehittämiseen asiakkaidemme parhaaksi”, toteaa myyntijohtaja Juha Koskela tyytyväisenä.

Paikallisuus ja ympäristöystävällisyys tärkeää kaukolämmössä
Kaukolämmön toimitusvarmuus sai asiakkailta kiitosta. Lisäksi asiakkaat arvostavat kaukolämmön kotimaisuutta ja paikallista toimijaa. Avoimissa kommenteissa annettiin positiivista palautetta mm. uusiutuvien polttoaineiden käytöstä lämmöntuotannossa.

Sähkön laatu ja häiriöttömyys paikallisen yhtiön vahvuuksia


Tutkimuksen mukaan Leppäkosken asiakkaat kokevat sähkönjakelun häiriöttömyyden ja vikojen korjausnopeuden olevan toimialan keskiarvoa paremmalla tasolla.

”Asiakkaat ovat erityisen tyytyväisiä Leppäkosken asiakaspalveluhenkilöstön ystävällisyyteen ja palveluhaluun sekä sovittujen asioiden hoitamiseen. Lisäksi Leppäkoski koetaan luotettavana, vastuullisena ja asiantuntevana toimijana. Lähes kaikilla osa-alueilla Leppäkosken tulokset olivat koko toimialan keskiarvoa paremmat”, kertoo toimitusjohtaja Juha Koskinen.

”Kehittämiskohteena tutkimuksessa tuli esiin verkkosivujemme toimivuus. Verkkosivujen uudistus on aloitettu ja uudistuneet sivut saadaan käyttöön kevään aikana”, Koskinen jatkaa.

”Lämmin kiitos asiakkaillemme kyselyyn vastaamisesta. Vastausten avulla voimme edelleen kehittää toimintaamme ja luoda kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin”, Koskinen kiittää.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Juha Koskinen, puh. 044 750 315
kaukolämpöjohtaja Kari Kuivala, puh. 044 7503 306
verkostojohtaja Matti Virtanen, puh. 044 7503 348
myyntijohtaja Juha Koskela, puh. 044 7503 355