Tiedotteet 16.11.2017

Leppäkosken Sähkö Oy vihamielisen valtausyrityksen kohteena

Paikallinen energiayhtiö Leppäkosken Sähkö Oy on hyvän menestyksen ja useiden historiallisesti parhaiden tulosvuosien johdosta herättänyt voimakkaita intohimoja erilaisten pääomasijoittajien piireissä. Tällainen pääomansijoittajataho on hiljattain lähettänyt kirjeen yhtiön osakkeenomistajille ja pyytänyt valtakirjaa saada edustaa yhtiön osakkeenomistajia yhtiökokouksissa 31.12.2018 loppuun saakka. Kirje pitää sisällään voimakkaita moitteita yhtiön johtoa kohtaan ja selviä asiavirheitä.

”Kyseisen tahon toiminnan ilmeinen tarkoitus on hankkia riittävä äänivalta, jotta vihamielinen valtaaja pystyisi vaihtamaan yhtiön hallituksen mieleisekseen ja siten riistää vallan itselleen. Vihamielisten valtaajien tavoitteena on yleensä hankkia pikavoittoja esimerkiksi pilkkomalla yhtiö ja myymällä yhtiön liiketoiminta”, toteaa Leppäkosken Sähkö Oy:n lakiasiainjohtaja Lasse Vuola.

”Leppäkosken Sähkö on pitkälti asiakkaiden omistama, kohta 100-vuotias energiayhtiö, joka on alueen merkittävä työllistäjä ja elinvoiman tuoja. Ikaalisten Parkanon Puhelin Oy paikallisena suurena osakkeenomistajana pitää tärkeänä, ettei yhtiötä päästetä pääomasijoittajien valtaamaksi. Yhtiössä on yhtiöjärjestykseen kirjattu, omistajien päättämä omistajapolitiikka, jota noudattamalla yhtiön jatkuvuus, paikallisuus ja elinvoima alueella voidaan turvata”, kommentoi Ikaalisten Parkanon Puhelin Oy:n toimitusjohtaja Erkki Kulovuori valtausyritystä.

Gerakon osakkeenomistajille lähettämä kirje sisältää monia asiavirheitä, jonka vuoksi yhtiö on lähettänyt 16.11. osakkaanomistajille tiedotteen, jossa oikaisee Gerakon virheellisiä väitteitä. Leppäkosken Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Koskela muistuttaa, että ”Yhtiö on johdonmukaisesti nostanut osinkotasoa, joka on viidessä vuodessa noussut yli 90 %. Lisäksi yhtiön arvo on samassa ajassa noussut yli 55 %. Turvatakseen osakkeenomistajien etua, yhtiö on julkisella ostotarjouksellaan nostanut osakkeen markkina-arvoa yli 70 % viimeisen vuoden aikana. Nämä ovat juuri niitä syitä, jotka saavat nurkanvaltaajat liikkeelle”.

Lisäksi Koskela pitää Gerakon henkilöstörahastosta esittämiä väitteitä eriskummallisina. ”Henkilöstörahaston hallussa olevat osakkeet ovat luovutusrajoitusten piirissä ja yhtiön käytettävissä milloin tahansa. Rahastolle on viimeisten kahden vuoden aikana maksettu noin 25.000 euroa osinkoina, joka on noin 170 euroa vuodessa /työntekijä”, Koskela toteaa.

 

Lisätietoja:       Juha Koskinen, toimitusjohtaja, Leppäkosken Sähkö Oy, puh. 044 750 3315 tai juha.koskinen(at)leppakoski.fi