15
May
Leppäkosken sähkö

Leppäkoski investoi kahdessa vuodessa yli 5 miljoonaa euroa pohjoisen verkkoalueensa toimitusvarmuuteen

Leppäkosken Sähkö Oy investoi seuraavien kahden vuoden aikana yli 5 miljoonaa euroa verkkoalueensa pohjoisosaan. Parkanon Kankarintielle valmistuu ensi kevääseen mennessä uusi sähköasema. Lisäksi Kihniöllä ja Pohjois-Parkanossa tehdään laajoja jakeluverkon saneerauksia. Investoinnit parantavat merkittävästi alueiden sähkön toimitusvarmuutta ja laatua.

“Viimeaikaiset sääilmiöt ovat koetelleet erityisen kovalla kädellä jakeluverkkomme pohjoisosia, jossa on paljon metsäisiä johtoalueita. Investoinneista päätettiin jo ennen Aapeli-myrskyä, mutta sen myötä tulleet kokemukset vahvistivat toimenpiteiden ajankohtaisuutta. Nyt rakennettavalta Kankarintien sähköasemalta rakennetaan suora kaapeliyhteys Kihniön keskustaan ja yhteyksiä mm. Kankarin ja Kuivasjärven suuntiin. Aseman ja uusien maakaapeliyhteyksien myötä mahdolliset sähköhäiriöt koskevat pienempiä alueita ja vianhoito nopeutuu” – kertoo käyttöpäällikkö Jukka Rajala Leppäkosken Sähköstä.

Aseman lisäksi Kihniöön ja Pohjois-Parkanoon tehdään merkittäviä toimitusvarmuutta parantavia jakeluverkon saneerauksia.

“Suurin nyt saneerattavista alueista on laaja, käsittäen noin 70 km jakeluverkkoa ja yli 20 muuntamoa. Alue ulottuu Korhoskylästä Jokikylään ja Peltoperälle – osittain Virtain puolelle. Hankkeen toteuttaa Power Prof Partners Oy” – kertoo suunnittelu- ja rakennuttamispäällikkö Mika Marttila Leppäkosken Sähköstä.

“Saneerauksen suunnittelu on alkanut ja urakoitsijan suunnittelijat liikkuvat maastossa kartoittaen johtoreittejä. He ovat lähiaikoina yhteydessä myös alueen maanomistajiin hankkeen tiimoilta” –  Mika Marttila jatkaa.

Sähköasema- ja saneerausprojektien kustannusarvio on yhteensä yli 5 miljoonaa euroa.

Leppäkosken lähiaikojen toimitusvarmuusinvestoinnit verkon pohjoisosiin:

Sähköasema

Missä: Kankarintie, Parkano
Päämuuntajan teho: 16 MVA
Rakentaminen alkaa: syksyllä 2019
Arvioitu valmistumisajankohta: kevät 2020
Toimittaja: valitaan kesäkuun loppuun mennessä

Jakeluverkkosaneeraukset

Missä: Pohjois-Parkanon ja Kihniön alueilla
Koska: 2019 keväästä 2020 loppuun
Keskijännitekaapelointia n. 50 km
Pienjänniteverkon kaapelointia n. 60 km
Muuntamoita n. 30 kpl

 

Lisätietoja sähköasemasta antaa käyttöpäällikkö Jukka Rajala, puh. 044 7503 011, tai jukka.rajala@leppakoski.fi sekä jakeluverkkosaneerauksista suunnittelu- ja rakennuttamispäällikkö Mika Marttila, puh. 044 750 3538 tai mika.marttila@leppakoski.fi

 

  • Jaa artikkeli