22
mar
2019
Leppäkosken Energia

Marraskuun 2019 sähkömarkkinakatsaus

Julkaisemme kuukausikatsauksemme sähkömarkkinoiden toiminnasta ja tulevaisuuden näkymistä täällä blogissamme.

Muistathan, että ilmoituksen sähkömarkkinakatsauksen ilmestymisestä voi helposti tilata myös omaan sähköpostiin.  Tällöin saat linkin katsaukseen heti sen ilmestyttyä.

Viimeisimmän kuukauden aikana pohjoismainen vesitilanne on heikentynyt. Lokakuun puolivälissä vesitilanne oli noin – 3 TWh verrattuna pitkän aikavälin normaalitasoon. Marraskuun puolivälissä tilanne on noin – 10 TWh. Merkittävin normaalia kuivempi jakso oli aivan lokakuun lopusta marraskuun ensimmäisiin päiviin. Vesitilanteen heikkeneminen sai varsinkin lähimpien aikojen sähköjohdannaisten hinnat nousemaan systeemihintaisina 2-3 €/MWh. Viime päivinä säässä on tapahtunut pientä käännettä sateisempaan ja leudompaan suuntaan, mikä on saanut hinnat jälleen hieman joustamaan alaspäin.

marraskuun sahkomarkkinakatsaus

Suomen aluehintaisten tuotteiden hintamuutokset olivat hyvin maltillisia viimeisen kuukauden aikana. Samaan aikaan kun systeemihintaiset johdannaiset nousivat, laskivat Suomen aluehintaerotuotteet. Tämä vastakkainen hintakehitys on tyypillistä pohjoismaiselle sähkömarkkinalle. Tuotteesta riippuen kuluneen kuukauden aikana Suomen aluehintaisten johdannaisten hinnat joko laskivat tai nousivat hieman. Syy aluehintaerotuotteiden hinnanlaskulle oli aluehintaeron pienempi spot-toteuma, josta kerrotaan tarkemmin alla spot-hintaosiossa.

sähkömarkkinakatsaus

Päästöoikeuden hinta (DEC-19) on viimeisimmän kuukauden kuluessa laskenut yli 2,5 €/t. Muutokset hinnassa ovat johtuneet viimeisen kuukauden aikana lähinnä Saksan sähkömarkkinan laskusta sekä heikosta kaasun ja hiilen hinnasta.

Eurooppaan rahdatun hiilen hinta on kuluneen kuukauden aikana painunut alimmille tasoilleen lähes 2,5 vuoteen (lähivuosi). Tarjontatilanne hiilessä on vahva ja lisäksi varastotasot ovat korkealla. Myös kaasun hinta on alhaisimmilla tasoilla yli 1,5 vuoteen. Kaasun tarjonta on runsasta, koska LNG:tä saadaan Eurooppaan kasvavissa määrin. Myös kaasussa varastotasot ovat huomattavan korkeat.

polttoaineen hintakehitys

Lokakuussa systeemispot-hinta nousi syyskuuhun verrattuna, kun taas Suomen hinta-alueen spot-hinta laski. Suomen hinta toteutui kuitenkin edelleen systeemihintaa korkeampana (+9,23 €/MWh). Systeemihinnan nousun taustalla vaikutti Norjan ja Ruotsin normaalia pienempi sademäärä ja vähäinen tuulivoimatuotanto sekä säätilan viileneminen. Systeemihintaa tukivat lisäksi lokakuun alkupuolella jatkuneet ydinvoimaloiden huollot Ruotsissa. Aluehintaeroa Suomen hinta-alueen ja systeemihinnan välillä aiheutti osaltaan siirtoyhteyshuolto Pohjois-Ruotsin ja Suomen välillä, mikä jatkui lokakuun loppupuolelle saakka. Toisaalta Suomen tuulituotannon määrä oli lokakuussa kokonaisuutena hieman runsaampaa verrattuna syyskuuhun ja Venäjältä saatiin sähköntuontia syyskuuta enemmän. Nämä vaikuttivat Suomen hinta-alueen spot-hinnan laskuun. Kokonaisuutena Suomen sähkönkulutus lokakuussa oli selvästi syyskuuta runsaampaa.

Lokakuussa Suomen alueen spot-hinnat vaihtelivat välillä 2,85-75,53 €/MWh keskiarvon ollessa 46,33 €/MWh. Matalimmat hinnat nähtiin aamuyöllä 26.10. Sointu-myrskyn yhteydessä kulutuksen ollessa alhainen ja tuulten ollessa voimakkaita. Lokakuussa ei Suomen hinta-alueella nähty mitään poikkeuksellisen korkeita hintapiikkejä. Marraskuun Suomen spot-hinta on tähän mennessä (15.11.) toteutunut hintaan 46,84 €/MWh. Systeemi spot-hinnan toteuma on ollut 42,99 €/MWh eli aluehintaerototeuma on marraskuun ensimmäisen puoliskon aikana laskenut aiempiin kuukausiin verrattuna. Syynä tähän on heikentynyt vesitilanne, joka on nostanut systeemihintaa. Myös vastapainetuotannon käynnistyminen Suomessa vähentää aluehintaerototeumaa.

spot-hinnan kehitys

Priima- ja Priimaplus – läpinäkyvyyttä sähkönhankintaan ja hinnankiinnityspalvelu

Priima-sähkösopimus yhdistää eri sähkösopimustyyppien parhaat palat ja mahdollistaa sähkönhankinnan suuryritysten tapaan myös pienyrittäjille ja kuluttajille. Yritysasiakkaiden Priimaplus-sopimuksella sähköä voi ostaa edullisesti SPOT-hinnoiteltuna ja maksuttomalla hintakiinnityspalvelulla hinnan saa vakautettua helposti vaikka talvikuukausien ajaksi.

 

  • Jaa artikkeli