Vinkit 03.02.2018

Neljä erilaista täytettä laskiaispulliin

Laskiaispullan resepti

1. Kevennetty laskiaispulla

Kevennä laskiaispullien täytettä vatkaamalla 1 dl vaniljakastiketta vaahdoksi. Sekoita joukkoon 1 dl maitorahkaa ja 2 tl vaniljasokeria. Korvaa hillo pakastemarjoilla, esimerkiksi mustikoilla.

 

2. Makea Nutella-unelma

Voitele pullan pohja makealla Nutellalla ja pursota päälle kermavaahtoa. Voit halutessasi sekoittaa Nutellaa myös kermavaahdon joukkoon.

 

Laskiaispullareseptit

 

3. Vaihtoehtoja mansikalle

Perinteiseen laskiaispullaan tulee kermavaahdon lisäksi mansikkahilloa. Erilaisuutta pullaan saat kokeilemalla esimerkiksi lakka-, omena- tai vaikka aprikoosihilloa.

 

4. Banaani-kinuski-yllätys

Sekoita kermavaahtoon aavistus kinuskikastiketta ja anna maustua jääkaapissa muutaman tunnin ajan. Viipaloi pullan pohjalle banaania ja kinuskikermaa. Koristele kinuskilla.

 

 

Reseptit: Yle.fi ja K-ruoka.fi