7
mar
Leppäkosken sähkö

Tiukka sääntely ohjaa sähköverkkoliiketoimintaa

Sähköverkkoliiketoiminta on Suomen valvotuin toimiala. Energiamarkkinaviranomaisten valvonta ulottuu myös hinnoitteluun ja investointeihin sekä erityisesti tuottojen muodostumiseen. Toimintaan ja sen sääntelyyn liittyen on laadittu sähkömarkkinalaki, jota verkkoyhtiöiden on noudatettava. Valvonnalla ja lainsäädännöllä turvataan erityisesti sähköasiakkaiden asema. Näin siksi, että toiminta on monopoliliiketoimintaa. Ylisuurten tuottojen kerääminen ei ole mahdollista, koska viranomainen määrittelee hinnoittelulle katon. Mahdolliset ylituotot on palautettava asiakkaille. Meillä Leppäkosken Sähkössä on kertynyt miljoonien eurojen alituotto, joka on osoitus kohtuullisesta hinnoittelustamme.

Jakeluverkkotoiminnan sääntelyn seurauksena suomalaisiin sähköverkkoihin investoidaan lähes 9 miljardia euroa eli 9 tuhatta miljoonaa euroa, josta Leppäkosken osuus vuosina 2014-2028 on noin 60-80 miljoonaa euroa. Investoinnit parantavat sähköverkkojen säänkestävyyttä ja lisäävät sähköverkkojen toimitusvarmuutta. Liikkumavaramme investointien laajuuden ja aikataulutuksen osalta on hyvin pieni, koska verkkoyhtiöiden on tehtävä ne lain edellyttämällä tavalla.

Investointien aiheuttamat kustannukset kerätään siirtomaksuina sähköverkkojen käyttäjiltä. Investointien osuus siirtomaksuista on Suomessa keskimäärin 54 %. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria erityisesti kaupunki- ja maaseutuyhtiöiden välillä siten, että maaseutuyhtiöissä investointien osuus hinnoissa on usein suurempi. Maaseutuyhtiöiden valtakunnallisessa tyyppikuluttajavertailussa Leppäkosken Sähkön siirtohinnat ovat olleet kilpailukykyisiä.

Toimitusjohtaja Juha Koskinen, Leppäkosken Sähkö

  • Jaa artikkeli