Sähkö | Asiakastarinat 05.03.2017

Töissä Akun tehtaalla

”Akun Tehdas yhdistetään usein musiikkiin ja Eppu Normaali -bändiin. Nimemme tunnetaan kyllä, mutta haasteenamme on tuoda ihmisten tietoisuuteen millaisia palveluita tuotamme ja kenelle”, kertoo Akun Tehtaan toimitusjohtaja Aku Syrjä.

Ylöjärvellä toimistoaan pitävä Akun Tehdas on verkosto, jonka alla toimivat yritykset tuottavat erilaisia AV-palveluita ympäri Suomen.

”Teemme kaikkea mitä tarvitaan sisällön esittämiseen ja taltioimiseen, oli kyse sitten yleisötapahtumista tai levyjen, TV-ohjelmien ja elokuvien teosta. Elokuussa järjestetty Eppu Normaalin Ratina-keikka on hyvä osoitus työstämme. Vastasimme tapahtuman tekniikasta aina videosisällöistä valotöihin.”

Paikallisen yhteistyökumppanin hyödyt

Leppäkosken asiakkaana Akun Tehdas on ollut perustamisestaan lähtien.

”Toimitiloja rakennettaessa otimme yhteyttä Leppäkoskeen sähköliittymäasioissa. Leppäkoskella käsitettiin hyvin vaihteleva sähköntarpeemme ja pääsimme nopeasti yhteisymmärrykseen esimerkiksi pääsulakkeiden koosta.”

Samalla paikkakunnalla sijaitsemisen Aku laskee positiiviseksi puoleksi. ”Oli kyseessä sitten sähköyhtiö tai pankki, auttaa paikallisuus turvallisuuden tunteessa. Äkillisten kysymysten tai hädän sattuessa tietää, että apu on helposti saatavilla.”

Tutustu Akun Tehtaan toimintaan
www.akuntehdas.fi