Uusi pääomarahasto

Energia-alalla ja sen asiakasrajapinnassa oleviin ja tuleviin uusiin startup- ja kasvuyrityksiin keskittyvä pääomarahasto on käynnistänyt toimintaansa. Leppäkosken Sähkö Oy on lähtenyt rahaston ankkurisijoittajaksi.

Perustettavaan ensimmäiseen rahastoon haetaan sijoittajilta 15 miljoonaa euroa, josta Leppäkosken Sähkö Oy on tehnyt jo kolmanneksen osalta sijoitussitoumuksen. Minimisijoitus rahastoon on miljoona euroa. Sijoittajien osalta rahaston fokus on ensivaiheessa Suomessa. Vastaavasti startuppien osalta tavoitteena on saada myös ulkomaisia yrityksiä kiinnostumaan suomalaisen energia-alan liiketoiminta-alustan tarjoamista mahdollisuuksista.

Rahaston sijoitustiimillä on pitkä ja monipuolinen kokemus suomalaisesta energia-alasta, energiayhtiöiden liiketoiminnasta, liiketoiminnan kehittämisestä sekä energia-alan teknologia-alustasta. Kohde- ja sidosryhmiä voivat olla esimerkiksi yliopistot ja niiden yrityshautomot sekä energia-alan koti- ja ulkomaiset startup-yritykset, joiden tuotteilla ja palveluilla voidaan tehostaa ja parantaa perusliiketoimintaa tai luoda uutta energialiiketoimintaa.

Lue mediatiedote pääomarahastosta.

 

Lisätietoja

Sijoittajat ja media:

toimitusjohtaja Juha Koskinen, juha.koskinen(at)leppakoski.fi, puh 044 750 3315

lakiasiainjohtaja Lasse Vuola, lasse.vuola(at)leppakoski.fi, puh 044 750 3374

talousjohtaja Juha Siiranen, juha.siiranen(at)leppakoski.fi, puh 044 750 3510

fund and deal flow manager Jaakko Isotalo, jaakko.isotalo(at)gridvc.fi, puh. 044 750 3360

 

Startupit:

kehitysjohtaja Mauno Oksanen, mauno.oksanen(at)leppakoski.fi, puh 044 750 3338

myyntijohtaja Mika Laatu, mika.laatu(at)gridvc.fi, puh. 044 750 3309

fund and deal flow manager Jaakko Isotalo, jaakko.isotalo(at)gridvc.fi, puh. 044 750 3360

 

Site in English

Yhteydenottopyyntö

Rahasto