Sähköaseman toimitti ABB Oy. Aseman pääsuunnittelu ja maanrakennustyöt sekä sisäinen kaapelointi tehtiin Leppäkosken omana työnä. Investointi maksoi n. 1,5 miljoonaa, joka sisälsi aseman lisäksi liittymän Fortumin alueverkkoon. Aseman kytkemiseksi paikalliseen keskijänniteverkkoon tehtiin maakaapelointitöitä n 5,2 kilometriä. Tämän lisäksi alueelle rakennettiin 4 uutta puistomuuntamoa.
Asematonttia haettiin yhdessä kunnan kaavoitusosaston kanssa. Useista sijoitusvaihtoehdoista parhaaksi todettiin Timintien alue, koska se sijaitsee lähellä kulutuksen painopistettä, jolloin siirtohäviöt saadaan minimoitua. Sijoituspaikkaan vaikutti myös se, että asemaa syöttävä 110 kV:n Fortumin alueverkko oli suhteellisen lähellä kertoo käyttöpäällikkö Jouko Vanhatalo Leppäkosken Sähköstä.
Toimitusvarmuus paranee entisestään
Hämeenkyrön alueen sähköverkko tuli Leppäkosken hallintaan yrityskaupan myötä 1991, mistä lähtien yhtiö on merkittävästi investoinut verkkoon mm. lisäämällä verkostoautomaatiota. Nyt valmistunut sähköasema on osa tätä pitkän tähtäimen suunnitelmaa, toteaa verkostojohtaja Matti Virtanen.
Investointiohjelmamme mukaan lähivuosina suunnitelmissamme on toteuttaa kokonaan uusien johtolähtöjen rakentaminen keskustaan ja haja-asutusalueille. Kun nämä kaikki verkon kehityshankkeet ovat toteutuneet, vähenevät sekä keskustan että haja-asutusalueen häiriöt entisestään, Virtanen jatkaa.