Vinkit 20.04.2020

Vinkit suunnistuksen aloittamiseen

Tähän aikaan keväästä suunnistusseuroissa on normaalioloissa tosi vilkasta: sekä lasten että aikuisten suunnistuskoulut alkavat ja ”oikeilla urheilijoilla” kisakausi on ovella. Nyt ei ole. Kaikenlainen kokoontuminen on kiellettyä. Onneksi metsään eli meidän suunnistajien liikuntapaikalle saa edelleen mennä vapaasti. Ilmaa riittää hengitellä.

Kiintorastit

Jos sinusta tuntuisi kivalta lähteä kokeilemaan metsässä kulkemista kartan kanssa, ei tilanne ole toivoton. Ohjattua suunnistuskoulua et löydä, mutta alkuun pääsee ilman ohjaustakin. Monessa kunnassa on suunnistusseurojen ylläpitämiä kiintorasteja kuntalaisten vapaaseen käyttöön. Kiintorastit ovat niitä punavalkoisella maalilla merkattuja tolppia, joita olet ehkä joskus saattanut metsässä nähdä, ja olet ihmetellyt, mitä nuo ovat. Kiintorastikartalla on kaikki maaston rastitolpat merkattuina rastiympyrällä. Kun hankit itsellesi kiintorastikartan, saattaa se ensin näyttää pelottavalta, kun rastiympyröitä on niin paljon, mutta voit ihan itse päättää, kuinka monta rastia käyt lenkilläsi katsomassa.

Meillä Ikaalisissa, kahden alueen kiintorastikartat on vapaasti ladattavissa Ikaalisten kaupungin nettisivuilta. Ikaalisten alueen kartat on valittu mahdollisimman helpoista maastoista, että aloittelijatkin pääsevät juonen päästä kiinni. Toivolansaaren kiintorastit on aloittelijalle aivan loistava kohde: siellä et varmasti pääse eksymään, koska olet saaressa. Suosittelen lämpimästi, että tulostat itsellesi kartan, lähdet Toivolansaareen kävelemään ja katselet samalla karttaa ja ympäristöä. Toivolansaaressa on monia pisteitä, jotka osaat tunnistaa, vaikka et ikinä olisi suunnistuskarttaa katsonutkaan: laituri, silta, polkuja, rakennuksia.

Sitten kun kartta alkaa hahmottua, voit tutustua tavallisimpiin karttamerkkeihin esimerkiksi täältä. Kun saari alkaa kyllästyttää, voit haastaa itsesi Teiharjuun, mistä löytyy kolmisenkymmentä kiintorastia lisää mukavassa mäntykangasmaastossa. Rasteja riittää siis useammaksikin iltalenkiksi. Kiintorasteja löytyy myös Jämin ja Vatulan alueilta. Näistä löytyy lisätietoa Ikaalisten Nousevan-Voiman sivuilta.

Omatoimirastit

Huhtikuun aikana alkaa suunnistusseuroissa pyöriä iltarastitoiminta. Tämä tarkoittaa normaalitilanteessa sitä, että jonakin viikonpäivänä (meillä keskiviikkoisin) seurat järjestävät suunnistusratoja kuntoilijoille ja miksei kilpaurheilijoillekin. Iltarasteilla on aina helppoja ratoja myös aloittelijoille. Nämä radat ovat sellaisia, joiden rastit ovat selkeissä maastonkohteissa, esimerkiksi polkujen risteyksissä. Nyt näin poikkeusaikana suunnistusseurojen on kuitenkin ollut pakko uudistua ja keksiä harjoittelumuotoja, joissa ei kasaannuta isoihin porukoihin. On löydetty omatoimirastit, joiden ideana on se, että metsässä on ratoja kuten normaalissakin iltarastitoiminnassa, mutta kartat saa joko tiedostoina kotiin tai ne voi noutaa jostain seuran ilmoittamasta paikasta. Radat pidetään metsässä viikon ajan ja niille voi mennä itse parhaaksi katsomanaan aikana. Tavallisesti iltarasteilla saat suorituksellesi ajan, mutta poikkeustilanteessa ajanottoa ei ole. Lue ohjeita Ikaalisten ja Hämeenkyrön alueen  omatoimirasteista täältä.

MOBO-suunnistus

MOBO-suunnistus on suunnistamista kännykkäsovelluksen avulla. Voit ladata sovelluksen ilmaiseksi ja saat samalla lukemattomia MOBO-ratoja ympäri maailmaa. Voit hakea sinua lähimpänä olevat MOBO-radat valikosta ja lähteä radalle. Muista varmistaa, että kännykässäsi riittää akkua! Rasteilla otat kuvan QR-koodista ja sinulle muodostuu loki käymistäsi rasteista. Tämä voi olla yksi konsti saada kännykän kanssa naimisissa oleva teini ulkoilemaan. Ikaalisissa lähimmät MOBO-radat ovat kylpylällä ja Jämillä. Lisäohjeita MOBOilusta löytyy esimerkiksi täältä.

Mitä varusteita suunnistamiseen tarvitaan?

Harrastuksen alkumetreillä et tarvitse yhtään mitään normaalista kävelylenkistäsi poikkeavaa varustetta. Mukavat kengät ja rento asu riittävät. Kompasseja ja muita tilpehöörejä tarvitset vasta, jos innostut oikeasti. Suunnistuskouluissa pienet lapset suunnistavat liioittelematta ensimmäiset viisi vuotta ilman kompassia. Kartan lukemisen oppiminen on tärkeintä ja sitähän me pidempään harrastaneetkin opettelemme koko ajan. Voin luvata, että valmiiksi et tässä(kään) lajissa tule koskaan. Katsele vaikka televisiossakin mukavasti ruutuaikaa saavia kilpailuja niin huomaat, että ammattilaisetkin tekevät käsittämättömiä virheitä.

Tule rohkeasti mukaan! Suunnistusseurojen sivuilta löydät yhteystietoja, jos haluat kysyä neuvoa. Voin vasta reilun 15 vuoden kokemuksella sanoa, että suunnistajat ovat reilua porukkaa. Ja varo – kun suunnistuskärpänen puree, se puree lujaa!

 

Kristiina Oksanen
Ikaalisten Nouseva-Voima, puheenjohtaja
kuntosuunnistaja
kilpasuunnistajien äiti