Elämäntapana luontokuvaus

Teksti: Tiina Mononen
Kuvat: Seppo Lahtinen ja Pekka Mononen

Hämeenkyröläisen Seppo Lahtisen lintuharrastus alkoi jo pikkupoikana. 50-luvun lopulla kotipihassa oli monta talvilintujen ruokintapaikkaa ja lintulaudoilla vierailevat linnut olivat oivaa ajanvietettä tuolloin 7-vuotiaalle Sepolle.

”Keskikouluaikaan Vääksyn taajamassa oli luontokerho, jossa tehtiin myös linturetkiä. Koska emme asuneet ihan tuolla alueella, pääsin mukaan tavallaan ulkojäsenenä. Osalla kerhon pojista oli kiikareita ja vähän asiantuntemustakin, mikä innosti minuakin lintujen tarkkailuun.

Ensimmäisen kameran hankin noin 15-vuotiaana Coca-Cola-pullonkorkkeja keräämällä. 17-vuotiaana olin isän kanssa rakennustöissä ja ostin palkallani ensimmäisen mittaetsinkameran. Kurjet olivat 60-luvulla vielä aika harvinaisia. Muistan, kun pellollemme tuli useita kurkia ja ne viipyivät siinä pari-kolme iltaa. Mietin millä ihmeellä saisin niistä kuvia. Eräällä miehellä oli tarvitsemani objektiivi ja kysyin sitä vuokralle. Objektiivin vuokraan meni yhden viikon palkka.

70-luvun puolivälissä muutin Tampereelle opiskelemaan ja hankin ensimmäisen kunnon kameran, jossa oli 400-millinen kauko-objektiivi. Tämä mahdollisti keskittymisen lintujen kuvaukseen ihan kunnolla.

Hämeenkyröön muutettuani löysin luontohenkisiä ystäviä ja ostin pikkuhiljaa uusia kuvausvälineitä. Vapaa-aikanani viihdyin luonnossa yhä enemmän ja vietinkin kymmeniä öitä ja varhaisia aamuja metsissä ja soilla kuvaten lintuja. Luontokuvaus on aika yksinäistä puuhaa, varsinkin jos haluaa harvinaisempia kuvia. Pitää osata viihtyä itsekseen ja olla kärsivällinen.

2000-luvun alussa minun oli mahdollista hankkia parhaat saatavilla olevat kuvausvälineet ja luontokuvauksessa alkoi uusi vaihe. Aloin yhä systemaattisemmin kulkea luonnossa. Vaimoni Tuulan kanssa teimme kuvausreissuja paljon yhdessä, mutta pidemmillä yöretkillä kävin yksin. Teeri- ja karhukuvauksissa tuli kuitenkin yhdessäkin vietettyä öitä.

Pikkuhiljaa kuvia alkoi kertyä paljon ja aloin entistä enemmän levittää niitä vuoden 2010 tienoilla mukaan tulleen sosiaalisen median kautta. Kuvilla oli kysyntää ja oli perustettava yritys. Myinkin kuvia aika paljon.

Julkisuuden myötä alkoi syntyä painetta pitää valokuvanäyttelyitä ja niitä oli tuolloin useampiakin, mm. Hämeenkyrössä, Tampereella ja Uudessakaupungissa. Varsinaisesta leipätyöstäni eläkkeelle jäätyäni innostuin myös henkilökuvauksesta. Teen edelleen luontokuvauksen ohella henkilö-, yritys,- ja mainoskuvauksia.

Kevät on parasta aikaa lintujen kuvaamiseen

Keväällä linnut muuttavat ja ne ovat värikkäästi näkyvillä soidin- ja reviirikäyttäytymisen vuoksi. Luonnossa liikkuu paljon lintuharrastajia, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia, mikä tuo sosiaalisen ulottuvuuden muuten aika yksinäiseen harrastukseen.

Teemme kevätaikaan linturetkiä lähes päivittäin, aamulla lähdetään ja iltamyöhällä tullaan. Kävelemme välillä lyhyempään, joskus pidempään ja pystytämme sitten leirin, jossa tulee vietettyä usein tunteja. Havaintoja harvinaisuuksista saa esimerkiksi sosiaalisen median kanavista. Ne tosin usein halutaan pitää vain pienen piirin tiedossa, koska jos paikalle ryntää paljon ihmisiä, linnut häiriintyvät ja kaikkoavat.

Kesällä puut ovat täydessä lehdessä ja luonto rehevimmillään, jolloin lintuja on vaikeampi havaita. Lisäksi ne ovat pesimäaikaan arempia ja pysyvät mieluummin piilossa suojellen jälkikasvuaan. Luontokuvaajan on toimittava aina lintujen ehdoilla, niitä ei saa koskaan häiritä tarkoituksella.

Syksyn ja talven usein äärimmäiset luonnonolosuhteet ovat mielenkiintoisia. On hieno tunne, kun saa onnistuneet kuvat muutaman tunnin 20 asteen pakkasessa värjöteltyään.

Yksi mieleenpainuvimmista havainnoistani oli Nummi-Pusulassa ollut harvinainen mustajoutsen. Kun nousimme autosta, nousi joutsen ilmaan ja sain siitä hienoja lentokuvia. Harvinaisen samettipääkertun perässä ajoimme Poriin kolme kertaa ennen kuin saimme linnun kuvattua.

Mitä välineitä tarvitaan harrastuksen aloittamiseen?

Alkuun tarvitaan lintukirja, niitä saa muutamalla kympillä. Kynä ja muistiinpanovälineet on myös hyvä olla mukana, jotta havainnot ja perustiedot saa heti muistiin.

Lisäksi tarvitaan kiikari. Edullisellakin kiikarilla pääsee hyvin alkuun. Kannattaa myös verkostoitua alan harrastajien kanssa vaikka somen tai tuttujen kautta. Luontokerhoja- tai yhdistyksiä löytyy melkein joka pitäjästä. Lisämotivaatiota saa esimerkiksi erilaisista tarkkailu-, joutsentenlaskenta- tai pihabongausteemapäivistä.

Hyödyllistä tietoa on saatavilla mm. Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen sivuilta www.pily.fi. Havaintoja voi seurata tiira.fi-sivuston kautta. Siellä tietyt perustiedot ovat kaikille julkisia ja rekisteröityään saa yksityiskohtaisempaa tietoa.

Jos on innostunut lintujen kuvaamisesta, voi liittyä kameraseuraan, jonka kautta voi saada alkuun apua pidempään harrastaneilta. Kamera on hyvä apuväline myös lintujen tunnistamisessa. Kameran hankinnassa kannattaa olla yhteydessä paikallisiin harrastajiin. Kuvien avulla ja niitä vaikkapa sosiaaliseen mediaan jakamalla saa uusia tuttavuuksia, joiden avulla harrastusta voi sitten kehittää itselleen mieluisaan suuntaan.”