Lauantaina 27.8.2016 iltapäivällä alkanut Rauli -myrsky aiheutti suurhäiriön Leppäkosken Sähkön jakelualueella katkomalla sähköt enimmillään yli 8000 asiakkaalta.
Valtaosan vioista aiheutti puiden kaatuminen sähkölinjoille jopa 21 m/s puhaltaneissa myrskypuuskissa. Runkoverkon vikoja oli iltapäivän ja illan aikana kymmeniä. Korjausennusteen antaminen pahimmassa vaiheessa oli mahdotonta, sillä uusia puita kaatui johtojen päälle tuntien ajan. Iltaseitsemään saakka kestänyt voimakas myrskytuuli teki työskentelyolosuhteista vaaralliset mikä osaltaan vaikeutti viankorjausta.
Ensimmäiset runkoverkon viat ilmaantuivat jakelualueen pohjoisosiin Parkanon ja Kihniön alueella puolen päivän jälkeen. Iltaa kohti vika-alueet laajenivat mm. tiheään asuttuihin Ylöjärven Siivikkalaan ja Vuorentaustaan.
Leppäkosken verkkopalveluiden henkilöstö oli valmiustilassa jo perjantaista saakka, jolloin varallaolo tuplattiin. Lauantaina vikoja korjaamaan hälytettiin koko korjaushenkilöstö. Tilanne alkoi varsin varhaisessa vaiheessa olla suurhäiriön mittakaavassa, jolloin miehitimme oman valvomon vianohjaukseen. Koska valvomon puhelimet ruuhkautuivat, kutsuttiin lauantaina iltapäivästä paikalle lisää asiakaspuheluiden vastaanottajia.
Lauantaina n. klo 22 mennessä valtaosa runkoverkon vioista oli saatu korjattua. Sähkökatkoja oli tuolloin n. 3000 asiakkaalla, alueen pohjoisosissa Kihniössä ja Parkanossa. Korjaushenkilöstömme teki töitä läpi yön ja sunnuntaiaamuna sähköttä oli noin 200 taloutta. Sunnuntai-iltana kaikki runkoverkon viat oli korjattu ja sähköt palautettu lähes kaikille asiakkaille.
Myrskyn aiheuttamat sähköverkon korjaustyöt jatkuvat vielä kuluvalla viikolla.
Pahoittelemme keskeytysten aiheuttamaa haittaa ja kiitämme asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja myönteisestä suhtautumisesta tilanteen aikana.
Lisätietoja: verkostojohtaja Matti Virtanen, puh. 044 750 3349