Keskiviikkoiltana voimistuneet myrskypuuskat ovat illan ja yön aikana katkoneet sähköjä Leppäkosken Sähkön jakelualueella. Aamukahdeksaan mennessä enimmillään ilman sähköä on ollut 4400 asiakasta. Eniten myrskyn aiheuttamia sähkökatkoja on ollut Jämijärven, Parkanon ja Kihniön alueilla. Myrskypuuskien ennustetaan jatkuvan torstai-iltaan saakka ja niiden ennakoidaan aiheuttavan lisää vikoja.
Koko verkkopalveluiden henkilöstö on hälytetty töihin. Korjaustöitä tehdään tauotta ja teemme parhaamme, että saamme sähköt palautettua asiakkaillemme mahdollisimman nopeasti. Pyydämme kuitenkin asiakkaita varautumaan siihen, että osassa käyttöpaikkoja sähköjen palautuminen saattaa kestää pitkään. Tiedotamme korjaustöiden etenemisestä säännöllisesti.
Muistutamme, että sähköjohdon päälle kaatuneiden puiden poisto on turvallisuussyistä ammattilaisten työtä. Puuta ei saa mennä omatoimisesti poistamaan. Jos havaitset johdon päälle kaatuneen puun, ilmoita siitä vikapalveluumme, puh. 03 4503 333, joka päivystää ympäri vuorokauden.
Varoitus
Jos huomaat sähkölaitteiden toimivan oudosti tai valojen palavan normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, syynä saattaa olla ns. nollajohtimen katkeaminen. Tässä tilanteessa vältä koskettamasta sähkölaitteita, katkaise sähkö pääkytkimestä ja ole välittömästi yhteydessä vikapalveluumme puh. 03 4503 333.
Lisää käytännön ohjeita katkon varalle löydät nettisivuiltamme
Lisätiedot
käyttöpäällikkö Jukka Rajala, puh. 044 750 3011