Vinkit 27.04.2021

Energia-ala palkkaa kesätyöntekijöitä

Teksti: Ari J. Vesa ja Petri Sallinen, Adato viestintä

Energia-alan yritykset kantavat yhteiskuntavastuuta palkkaamalla nuoria kesätyöntekijöitä korona-ajasta huolimatta. Alustavien tietojen mukaan tuleva kesänä nuoria palkataan jopa enemmän kuin viime kesänä.

Vuoden 2020 kesä oli kesäduunien kannalta surkea. Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) yrityskysely kertoo, että kesätyöpaikkojen määrä romahti viime vuonna koronapandemian vuoksi. Viime kesänä töihin otettiin vain 80 000 nuorta.

Tulevana kesänä teollisuuden ja yritysten tavoitteena on työllistää 100 000 nuorta. EK:n kesätyökyselyn mukaan näillä näkymin 90 000 kesätyöpestiä olisi jo täytetty. Tosin koronarajoitukset saattavat vielä vaikuttaa tulevaan.

Energia-ala tarvitsee jatkuvasti uutta, osaavaa henkilöstöä ja tarjoaa mielenkiintoisia tehtäviä tulevaisuuden tarpeisiin. Alalla kuljetaan esimerkiksi ilmastonmuutoksentorjunnan kärkijoukoissa ja tarjolla on tulevaisuuden kannalta huippuduuneja.

Energia-ala on aktiivinen

Energia-alan yrityksistä valtaosa kertoo palkkaavansa vähintään saman verran kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna, mutta 15 prosenttia yrityksistä aikoo palkata enemmän. Näillä näkymin energia-ala yrityksissä työskentelisi ensi kesänä reilut 2000 nuorta.

”Energia-ala työllistää suoraan noin 15 000 henkilöä. Tähän suhteutettuna 2000 kesätyöpaikkaa on merkittävä ponnistus näin vaikeina aikoina”, toteaa Energiateollisuus ry:n työelämäasiantuntija Maiju Korhonen.

Energia-ala on yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittinen toimiala. Kansakunnan on saatava sähköä ja lämpöä kaikissa olosuhteissa. Siksi voimalaitoksilla ja jakeluyhtiöissä on jo vuoden ajan noudatettu tiukkoja poikkeusjärjestelyitä. Varotoimenpiteiden avulla suojataan henkilöä ja pidetään pyörät pyörimässä.

”Koronatilanne aiheuttaa henkilöstöhallinnolle paljon lisätyötä. Tästä huolimatta yritykset haluavat tarjota nuorille kesätyömahdollisuuksia. Osa yrityksistä palkkaa tulevana kesänä nuoria selvästi enemmän kuin aikaisemmin”, Korhonen kertoo. ”Tämä on yksi tapa kantaa yhteiskuntavastuuta.”

Poikkeusaika poikii uusi käytäntöjä

Poikkeusaikana yritykset ovat kehittäneet etätyön ja lähityön yhdistelmiä. Yhdistelmästä on kuluneen talven aikana ehtinyt muodostua arkea, jota voidaan hyödyntää myös kesätyöntekijöiden töiden suunnittelussa. Hybridimalli kasvattaa työllistämisen mahdollisuuksia ja samalla voidaan vähentää terveydellisiä riskejä.

Energia-ala on mukana ”Vastuullinen Kesäduuni” -kampanjassa. Sen avulla työnantajat kehittävät kesätyökäytäntöjään ja varmistavat nuorille onnistuneet kesätyökokemukset. Onnistuneet kesätyökäytännöt koostetaan tulevaa käyttöä varten.

Energiatoimiala on vakaa toimiala, joka tarvitsee jatkuvasti uusia osaajia. Kesätyöntekijöiden palkkaaminen on yksi tapa tehdä toimialaa tutuksi ja kannustaa opiskelemaan alan osaajaksi.

Pysy ajan tasalla, tilaa uutiskirje!

Tilaa Leppäkosken ajankohtaiset uutiset, edut ja arjen vinkit suoraan sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy noin kerran kuukaudessa.