Osapuolet ovat neuvotelleet selvitystä koskevan yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on selvittää hankkeen kokonaiskustannuksia ja siihen liittyviä lupa-asioita. Yhteistyöllä voimme saavuttaa merkittäviä etuja investointikustannuksissa, tuotantotehokkuudessa, riskien hallinnassa sekä rahoituksessa, osapuolet toteavat.
Laitoksen polttoaineeksi on suunniteltu kotimaisten polttoaineiden lisäksi SCA:n biolietettä ja siistausjätettä. Investoinnilla parannetaan osapuolien kilpailukykyä alentamalla energiantuotannon kokonaiskustannuksia. Laitoksen lopullinen koko selviää kevään aikana, mutta alustavien arvioiden mukaan se tulee olemaan 70 MW – 90 MW teho-osuuksien jakautuessa kutakuinkin tasan osapuolten kesken.
Uusi laitos korvaisi fossiiliseen maakaasuun perustuvaa energian tuotantoa ja lisäisi kotimaisten energianlähteiden käyttöä alueella. Investointi parantaisi oleellisesti kaukolämmön hintakilpailukykyä muihin lämmitysmuotoihin verrattuna Nokian alueella, kertoo Leppäkosken Lämmön toimitusjohtaja Juha Koskinen.
Leppäkosken Sähkö -konsernin tavoitteena on tarjota asiakkaille mahdollisuus nauttia kotimaisen, paikallisesti tuotetun, ympäristöystävällisen ja kilpailukykyisen kaukolämmön eduista.