Vinkit 10.03.2021

Kodin älyvalaistus

Teksti: Essi Keskitalo
Kuvat: Winled Oy / Asunto Casakivi

Älyvalaistus on yksi tämän päivän trendeistä. Sen avulla voidaan säästää energiaa ja lisätä kodin turvallisuutta kustannustehokkaasti.

Älyvalaistuksella tarkoitetaan ohjattavaa valaistusta. Ohjauksen avulla valojen himmennys tai sävyn vaihto onnistuvat helposti napin painalluksella, myös etänä. Valaistukselle voidaan määritellä erilaisia säätöjä liiketunnistimien avulla tai kellonaikojen mukaan.

”Ihmisten silmät ovat alkaneet avautua sille, kuinka monta pimeää päivää meillä on vuodessa. Enää ei riitä yksi kattokoukkukansi keskelle makuuhuonetta, vaan valaistukseen halutaan panostaa”, kertoo Winled Oy:n aluepäällikkö Toni Reinilä.

Älyvalaistus säästää energiaa ja lompakkoa

Yksi älyvalaistuksen suurimmista hyödyistä on energiatehokkuus. Valaistusta on mahdollista ohjata liiketunnistimien avulla, jolloin esim. keittiöön mennessä valot syttyvät automaattisesti. Mikäli tilassa ei ole liikettä määritettyyn aikaan, voidaan valot ohjata sammumaan. Myös valaistuksen himmennys vähentää kulutusta. Älyvalaistuksella säästää siis energiaa ja näin ollen myös euroja.

”Toinen etu on turvallisuus. Puhelimella voi tarkistaa jäivätkö valot vahingossa päälle ja tarvittaessa sammuttaa ne. Älyvalaistus luo myös turvaa kutsumattomia vieraita vastaan, kun kotoa käsin voi sytyttää valot mökillä palamaan ja antaa mielikuvan siitä, että omistajat ovat paikalla.”

Mitä älyvalaistus maksaa?

Yksi suurimmista harhaluuloista on, että älyvalaistus kustantaa paljon, eikä siihen ole varaa kuin harvalla. Palveluntarjoajien ja järjestelmien lisääntyessä sekä tekniikan kehittyessä hinnat kuitenkin pienentyvät jatkuvasti.

”Muutamalla kymmenellä eurolla pääsee alkuun. Tällaisella kevyellä panostuksella voi ostaa älypolttimen vaikka omaan ripustusvalaisimeen ja ohjata sitä kodin wifi-verkon kautta. Esimerkiksi Ikean ja Philips Huen ratkaisut toimivat hyvin tiukemmalla budjetilla”, Toni vinkkaa.

”Remonttikohteissa on omat haasteensa. Täytyy selvittää mitä olemassa olevilla sähköjärjestelmillä pystyy toteuttamaan ja onko niitä mahdollista muuttaa tai vaikka kaapeloida uudelleen. Uudiskohteissa normaalikokoiseen omakotitaloon saa jo tuhannen euron investoinnilla järkevän älyvalaistuksen, mutta toki valaistukseen voi upottaa myös kymppitonnin. Keskimääräinen panostus on 2000-3000 euroa eli noin 1-2 % koko rakennusbudjetista.”

Kotia rakentaessa ja älyvalaistusta suunniteltaessa onkin hyvä lähteä liikkeelle budjetista. Samalla tulee pohtia, mitä valaistukselta haluaa. Riittääkö pelkkä himmennys vai kiinnostaisiko myös värisävyjen vaihto tai järjestelmään valmiiksi luodut aamu- tai iltasäädökset. Jos älyvalaistuksen tarjoamat mahdollisuudet eivät ole tuttuja, löytyy aiheesta paljon tietoa internetistä. Kun omat toiveet selkeytyvät, voi vaihtoehtoja kartoittaa sähkösuunnittelijan, -urakoitsijan tai valaistussuunnittelijan kanssa.

”On hyvä ottaa huomioon, halutaanko liittää älyvalaistus muuhun kodin automaatiojärjestelmään, kuten lämmitykseen tai hälytysjärjestelmään. Yleisimmät järjestelmät keskustelevat keskenään ja ne saadaan yhdistettyä niin, että samasta sovelluksesta pystyy ohjaamaan koko talon automaatiota.”

Ammattilainen auttaa valaistuksen suunnittelussa

Valaistussuunnittelijalta saa tarvittaessa apua toimivan valaistuksen luomiseen.

”Usein itse suunniteltaessa tulee määriteltyä valaisimia liikaa, jolloin kustannukset karkaavat käsistä. Toinen ääripää on, että koetaan yhden riippuvalaisimen riittävän huoneeseen. Ammattilainen havainnollistaa valaistuksen mahdollisuuksia sekä huolehtii siitä, että valaisimia on riittävästi ja lopputulos halutun mukainen. Me Winledillä tarjoamme asiakkaillemme 3D-valaistussuunnittelua eli mallinnamme asiakkaan kohteen 3D-kuvaksi, jossa on otettu huomioon mm. sisustuspintamateriaalit. Mallinnukset antavat asiakkaille usein ahaa-elämyksen siitä, miltä tuleva koti tulee oikeasti näyttämään. Suunnittelun ansiosta vältytään suuremmilta harmeilta ja muutokset saadaan tehtyä ajoissa. Omakotitaloihin tehdäänkin usein rakenteellisia muutoksia 3D-mallin näkemisen jälkeen”, Toni mainitsee.

Kokemuksia älyvalaistuksesta – asunto Casakivi

Winled Oy suunnitteli valaistuksen Porin Asuntomessuilla vuonna 2018 esiteltyyn kohteeseen, Casakiveen. Kivitalon valaistus toteutettiin LED-valaisimilla ja ohjaus kotiautomaation avulla. Asunnon omistaja Johannes Hautamäki on tyytyväinen lopputulokseen vielä vuosienkin jälkeen.

”Edellisessä talossamme oli panostettu ulkovalaistukseen, mutta sisävalaistus jäi liian vähäiselle huomiolle. Tämän vuoksi päätimme, että uudessa kodissa kiinnitettäisiin paremmin huomiota myös sisävalaistukseen ja valaistuksen ohjaukseen”, Johannes kertoo.

”Meille oli tärkeää, että valaistusta on riittävästi ja että sitä pystyy muokkaamaan tilanteen mukaan. Halusimme pienitehoista yleisvalaistusta epäsuorana ja mahdollisimman monesta pisteestä. Valon sävyksi valikoitui neutraalin valkoinen 4000k. Jokaiseen tilanteeseen löytyy nyt sopiva valaistus ja mikä tärkeintä, kotona on mukava olla.”

Lue lisää koti-aiheisia artikkeleita

 

Winled Oy:n valaistussuunnittelu

 

 

Pysy ajan tasalla, tilaa uutiskirje!

Tilaa Leppäkosken ajankohtaiset uutiset, edut ja arjen vinkit suoraan sähköpostiisi.
Uutiskirje ilmestyy noin kerran kuukaudessa.