Vinkit 07.01.2021

Kodin sisustus edullisesti

Teksti: Essi Keskitalo
Kuvat: Tila ja ihme Oy:n sisustuskohde

Koti on maailman tärkein paikka ja siksi siihen on hyvä panostaa. Tila & ihme -sisustussuunnittelutoimiston Maria Hiltunen kertoo vinkkinsä kauniin, toimivan kodin sisustamiseen edullisesti.

 

1. Siisti koti pitää mielen järjestyksessä.

Siisti koti tekee paljon, se antaa hyvän fiiliksen. Täytyy kuitenkin olla itselleen armollinen. Esimerkiksi pienten lasten kanssa kaikki ei voi olla aina niin tip top.

Kunnon siivous kerran viikossa riittää. Arjen ohessa voi tehdä pientä tavaroiden järjestelyä. Oma mieli pysyy paremmin järjestyksessä, kun laittaa tavarat paikoilleen päivän päätteeksi.

 

2. Tee se itse.

DIY eli do it yourself on tätä päivää. Itse tekemällä saa persoonallista jälkeä, oli kyseessä sitten oman vanhan huonekalun kunnostaminen tai uuden kaupasta hankitun esineen maalaaminen.

Sosiaalisen median kanavista Pinterest ja Instagram ovat erilaisia ohjeita täynnä. Youtubesta löytää nykyään myös hyviä videoita aiheeseen liittyen. Rakensin itse kotiini listaseinän Youtubesta löytyneen ohjevideon avulla. Some-kanavat toimivat myös hyvänä inspiraatiolähteenä sisustukseen ylipäätään.

”Luonnonmateriaalit ja ekologisuus ovat nyt pinnalla. Sisustuksessa
käytetään myös paljon metalleja. Neutraalit värit, erityisesti beige,
miellyttävät ihmisiä, mutta toisaalta väreillä leikitellään nyt aiempaa enemmän. Tila & ihme -sisustussuunnittelutoimiston slogan Rouheeta luksusta sydämellä vastaa tämän hetken omaa suosikkityyliäni.”

 

3. Hyödynnä kirpputorit.

Second hand -kaupat, kirpputorit ja nettikirppikset ovat täynnä hyviä huonekaluja ja muita sisustustarvikkeita, joilla saat kotiisi yksilöllisen ilmeen.

Käydessäni ensimmäisiä kertoja kirpputorilla olin kateellinen kaverilleni, joka teki siellä hyviä löytöjä. Pian ymmärsin, että ahkerana kirppistelijänä hänen silmänsä oli harjaantuneempi. Jos käy kirpputorilla todella harvoin, ei välttämättä saa sitä oikeaa ”touchia”.

Sama on totta myös sisustamisen kanssa. Mitä enemmän sitä harjoitat, sitä paremmaksi kehityt. Erityisesti valaistussuunnittelu on monelle haastavaa. Tavallisesti huoneessa saattaa olla vain yksi riippuvalaisin. Valonlähteitä tarvitaan kuitenkin enemmän, varsinkin kun Suomessa on niin pitkä pimeä ajanjakso. Valaistuksella saadaan myös luotua tiloihin tunnelmallisuutta.

 

4. Somisteilla nopea ilmeenmuutos.

Kodin ilmettä saa muutettua edullisesti erilaisilla somisteilla, kuten koristetyynyillä, vaaseilla, verhoilla tai sisustustauluilla. Ilmettä voi vaihtaa helposti sesongin mukaan. Keväällä sisustukseen tuodaan raikkaita sävyjä ja jouluna otetaan esille punaiset tai vaikka kultaiset sisustuselementit.

Muistan, kuinka äitini vaihtoi aina joulun aikaan punaiset verhot. En tiedä onko nuoremmalla sukupolvella tapana enää tehdä tällaista. Haluaisin kuitenkin opettaa perinteen myös lapsilleni.

”Nykypäivänä on saatavilla paljon kauniita valaisimia. Useammalla
valonlähteellä pystyy korostamaan tilaa ja luomaan tunnelmaa paremmin kuin yhdellä riippuvalaisimella.”

 

5. Kukat ja kasvit piristävät sisustusta.

Kasvit ovat pieni osa sisustusta, mutta niillä saa aikaan ison vaikutuksen. Mikä voikaan antaa paremman fiiliksen kuin hakea kaupasta ihania leikkokukkia tai uusi ruukkukasvi kodin siivoamisen jälkeen!

Luonto on nyt kova juttu muutenkin. Erilaiset heinät ovat olleet suosiossa jo jonkin aikaa, mutta kulhoon voi asetella esimerkiksi vaikka käpyjä ja sammalta.

Yleisesti voisikin sanoa, että pienillä jutuilla saa muutettua ilmettä jo paljon. On hyvä muistaa, että on edullisempaa maalata seinä sohvan värin mukaan, kuin ostaa kokonaan uusi sohva. Täydellisen kodin ei tarvitse tarkoittaa isoa budjettia.  Jos oma visio ja tyyli tuntuvat olevan hukassa, suosittelen ottamaan yhteyttä sisustussuunnittelijaan. Monesti asiakkaat sanovat, että lopputulos on parempi, mitä olisi voinut odottaa.

Lue lisää koti-aiheisia artikkeleita

 

Tutustu Tila ja ihme -sisustussuunnittelutoimistoon

Pysy ajan tasalla, tilaa uutiskirje!

Tilaa Leppäkosken ajankohtaiset uutiset, edut ja arjen vinkit suoraan sähköpostiisi.
Uutiskirje ilmestyy noin kerran kuukaudessa.