Vinkit 03.05.2020

Koti täynnä historiaa

Teksti: Essi Keskitalo
Kuvat: Viivi Hautamäki

Kalle Kauppilan suku on asuttanut Kauppilan tilaa 1880-luvulta alkaen. Nyt tila toimii kotina ja työpaikkana Kallelle sekä hänen perheelleen.

Muutaman kilometrin päässä Ikaalisten keskustasta sijaitsee Kauppilan Matkailutila, Kalle Kauppilan koti. Tilan juuret yltävät vuoteen 1541, jolloin Kauppilan tila, yksi Kartun kylän vahoista kantatiloista, kirjattiin ensimmäistä kertaa maakirjaan.

1800-luvulla tilan osti Ruotsin armeijan upseeri Gustav Fredrik Grönhagen. Hän rakensi tilalle pohjalaistyylisen vanhan päärakennuksen, joka sai nimekseen Pytinki. Pytinki toimi aikoinaan muun muassa upseerien juhla- ja koulutuspaikkana. Vuosien saatossa tilan omistajina olivat niin Wegeliuksen, Carlstedtin ja Rosendahlin sivistys- ja taitelijasukuja. Vuonna 1885 tila siirtyi pälkäneläisen Kauppilan suvun omistukseen. Nykyään tila on siellä asuvan Kalle Kauppilan koti ja työpaikka. Tilalla viljellään luomuviljaa, harjoitetaan metsätaloutta ja järjestetään maatilamatkailua.

Tila työllistää Kallen ja hänen vaimonsa Minnan kokopäiväisesti. Perheeseen kuuluvat myös lapset Anni ja Ella.

”Olen sukumme viides isäntä Kauppilan tilalla. Päätös jatkaa vanhempieni työtä ei ollut itsestään selvä. Halusin kuitenkin jäädä, enkä koskaan kokenut, että minua olisi siihen painostettu. Kun löysin vielä puolison, joka suostui tilalla asumiseen ja paikan ylläpitoon kanssani, oli asia sillä selvä.”

Vuonna 2002 Kalle osti tilan vanhemmiltaan heidän jäätyään eläkkeelle. Uuden sukupolven asettuessa taloon uusittiin Pytingin katto ja keittiö.

Kuva: Pytingin kaunista salia käytetään muun muassa asiakkaiden aamiaishuoneena.

 

”Olemme remontoineet tilaa joka vuosi tänne muuttamisemme jälkeen. Tämä on ihan loputon suo. Seuraavana projektina on vanhan piha-aidan kunnostaminen. Aitamallin saimme vanhoista valokuvista.”

Tilalla onkin pyritty säilyttämään ja palauttamaan vanhaa. Sisustamisen hoitaa vaimo Minna, jolla on Kallen sanojen mukaisesti tälle luonnollista silmää. Inspiraatiota Minna hakee netistä, lehdistä, televisio-ohjelmista sekä erityisesti vanhoista valokuvista.

Pytingin ullakolla sijaitsee pieni museo, johon vieraatkin pääsevät halutessaan tutustumaan.

Kuva: Museosta löytyy myös Kallen mummin vanha hammaslääkärin tuoli. Vanhat valokuvat ovat toimineet inspiraationa tilan remontoinnissa ja sisustuksessa. Kallen seuraavana projektina on kunnostaa piha-aita entiseen uskoonsa valokuvista saadun mallin mukaisesti.

 

”Museo on isosisän aloittama projekti, jota isä jatkoi ja nyt vuorostaan minä. Kaikki museon esineet ovat talosta peräisin. Sieltä löytyy esimerkiksi työmiesten työkaluja, sodan aikaisia aseita ja vanhoja lehtiä. Koen, että tarinoiden säilyttäminen on tärkeää. Osa tavaroista säilyy sellaisenaan, mutta olemme tallentaneet esimerkiksi isoäidin ja isoisän välistä sodanaikaista kirjeenvaihtoa digitaaliseen muotoon.”


Kuva: Museon arvokkaimmaksi esineeksi Kalle mainitsee isoisänsä veljen Kalle Kauppilan jääkäripuvun. Kyseessä on alkuperäinen jääkärin univormu, joka Kallella oli päällään, kun tämä palasi Saksasta takaisin Suomeen vuonna 1918.

Kuva: Pytingin yläkerrassa sijaitseva pingishalli on suosittu pelipaikka vieraiden keskuudessa.

Kuva: Kallen isoisä tunsi Urho Kaleva Kekkosen. Vuonna 1967 Kekkonen saapui Kauppilaan vierailulle ja myöhemmin huone nimettiin hänen mukaansa. ”Pyrimme siihen, että huoneiden nimillä olisi aina tarina. Meiltä löytyy esimerkiksi tohtorihuone, koska mummini piti hammashoitovastaanottoaan kyseisessä tilassa.”

 

Vaikka Kalle onkin asunut koko lapsuutensa tilalla, alkoi sen historia kiinnostamaan vasta aikuisiällä.

”Jotain tapahtui, kun täytin 30 vuotta. Kiinnostuin talon historiasta ja historiasta ylipäätään. Kavereiden kanssa olemmekin reissanneet melkein vuosittain 1. ja 2. maailmansodan taistelupaikoilla, esim. Normandiassa. Seuraavaksi olisi suunnitteilla matka Roomaan.”

Kotinsa parhaiksi puoliksi Kalle listaa sen tilavuuden. Myös se, että työpaikka on lähellä, saa kiitosta.

”Kun lapset olivat pieniä, ei heitä tarvinnut laittaa hoitoon, vaan pystyi olemaan kotona ja tekemään töitä samalla. Toisaalta irtautuminen töistä on aika vaikeaa, kun näkee koko ajan mitä on tekemättä missäkin. Kyllä minä täällä viihdyn. Sanonkin aina, että lähden tästä talosta vain vaakatasossa.”

Lue lisää koti-aiheisia artikkeleita

 

 

Kauppilan Matkailutilan sivut