Leppäkosken Lämpö Oy toteutti joulukuussa sähköisen asiakastyytyväisyyskyselyn taloyhtiöiden ja yritysten edustajille.
Kyselyn vastausprosentti oli 9. Tulokset ovat suuntaa antavia ja tarjoavat meille arvokasta palautetta toimintamme kehittämiseen. Kyselyyn osallistuneiden kesken arvottavan lämmönjakokeskuksen tarkastuksen voitti Päivi Koskinen.
Asiointi Leppäkosken Lämmön kanssa
Lähes puolet vastaajista oli ollut yhteydessä Leppäkosken Lämpöön viimeisen 12 kuukauden aikana. Asiakaspalvelukokemus arvioitiin pääosin myönteiseksi ja sujuvaksi.
”Asiointi sujui mielestäni hyvin. Sain hoidettua asiani joustavasti.”
Vastauksissa nousi esiin kiinnostus digitaalisiin palveluihin ja energiankulutuksen seurantaan. Kehitämme jatkuvasti kesällä avautunutta Leppis Online -palvelua. Jatkossa palvelu laajenee uusilla toiminnoilla, kuten mahdollisuudella tarkastella energiankulutusta tuntitasolla sekä siirtää laskun eräpäivää.
Mielikuva Leppäkosken Lämmöstä
Kyselyyn vastanneiden palautteissa Leppäkosken Lämpöä kuvattiin palveluitaan kehittäväksi yritykseksi ja hyväksi yhteistyökumppaniksi. Saimme kiitosta muun muassa innovatiivisuudesta ja kaukolämmön toimitusvarmuudesta. Osassa vastauksista nostettiin esiin myös näkemyksiä kaukolämmön hinnan tasosta.
Kyselyyn vastanneet antoivat toimitusvarmuudelle arvosanaksi 4,5 (asteikolla 1–5). Kaukolämmön helppoutta ja sujuvuutta arvioitiin keskiarvolla 3,9, ympäristöystävällisyyttä 4,1 ja lämmön kotimaisuusastetta 3,9. Kilpailukykyinen hinta sai keskiarvon 2,3.
”Hyvä yhteistyökumppani.”
”Kehittyvä yritys ja parantaa palveluitaan.”