Tiedotteet 08.02.2017

Maatilan makuja ylöjärveläiseltä perheyritykseltä

 

Tomi ja Katja Järvenpää ovat jo neljännen sukupolven yrittäjiä Suojärven maatilalla. Vuosien saatossa vanha navetta on uudistunut suklaaherkkujen keitaaksi, joka omalla toiminnallaan vahvistaa käsityöläiskulttuuria paikallisen yhteistyön voimin.

Suojärven Suklaatilan valikoimaan kuuluvat käsityönä valmistetut suklaatuotteet sekä muun muassa ryhmille järjestettävät maistajaiset. Suurin osa tuotteista myydään pienissä putiikeissa ympäri Suomen sekä omassa Fröökynän Herkku -myymälässä Teivon ABC:llä.

 

 

Myös yritykset muodostavat suuren osan asiakaskunnasta. ”Erityisesti isot korporaatiot ovat sisäistäneet ajatuksen, että kotimaisen ostaminen kannattaa ja pienvalmistajien tuotteiden avulla voi erottautua muista”, Tomi selventää.

”Hyödynnämme tuotteissamme mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita. Esimerkiksi pakkausmateriaalit ja suklaissa käytetyt timjamit ja porkkanat saamme lähitoimijoilta”, Katja kertoo. ”Paikalliset yritykset tukevat toisiaan.”

Sama periaate näkyy myös sähkösopimuksessa. Suklaatilalla käytetään Leppäkosken Energian tuulisähköä. ”Tuttujen ihmisten kanssa toimiessa tietää, että asiat järjestäytyvät aina meille parhaalla tavalla. Luottamus ja eräänlainen kasvollisuus ovatkin meille tärkeitä – haluamme kumppanimme läheltä!”

 

Tutustu Suklaatilaan