Vinkit 31.08.2018

Millainen on verkostoasentajan työpäivä?

Verkostoasentajat huolehtivat siitä, että asiakkailla olisi mahdollisimman häiriötön sähkönjakelu. Hyppää verkostoasentajien saappaisiin päiväksi!

Kuka?

Tuomas Isokotamäki ja Santeri Sipolainen
Leppäkosken Sähkö Oy:n verkostoasentajia Parkanon aluetiimistä

Työtehtävät:

  • sähkönjakeluverkon rakennus-, kunnossapito- ja viankorjaustyöt

Mikä ihmeen maakaapelointi?

Nykyisen sähkömarkkinalain myötä verkkoyhtiöille tuli velvoite rakentaa jakeluverkkonsa niin, että myrskyt tai lumet eivät asemakaava-alueella aiheuttaisi yli kuuden tunnin mittaisia sähkökatkoja. Muilla alueilla sähkökatkon yläraja on 36 tuntia. Tehokkain keino sähköverkkojen suojaamiseen on maakaapelointi, eli sääalttiiden ilmajohtojen siirto maan alle.

Päivän kulku

klo 7.00 Työpäivämme alkavat lyhyellä tapaamisella tiimin kesken toimistolla. Esimiehemme kertoo tulevan päivän työtehtävät, jonka jälkeen pakkaamme autoon tarvittavat varusteet ja lähdemme kohti työmaata.

Tänään jatkamme maakaapelointia Parkanon keskustan asuntoalueella ja tarvittavat kaapelikelat ovat jo työmaalla.

Suunnittelija on miettinyt maakaapelien linjat valmiiksi ja kiertänyt keskustelemassa asiakkaiden kanssa, joiden pihan läheltä tai jopa läpi kaapeli tullaan kaivamaan. Asiakkaiden pihojen läpi asennetun kaapelin kaivuujäljet siistitään vähintään alkuperäiseen kuntoon.

Tänään yhtenä tehtävänä on vetää kaapeli kadun ali, tien toiselle puolelle. Alamme kaivaa sähkökaapin juurelta kadun alle menevää putkea kohti, jotta kaapeli saadaan kätevästi asennettua katkaisematta tietä. Kaapeli asennetaan noin 70 cm syvyyteen ja kaivuutöissä apuna on urakoitsija Viitaharjun kaivuri kuskeineen.

klo 11.00 Saimme tien alla menevän putken päät kaivettua esille, joten on sopiva aika pitää ruokatauko. Meillä on aina eväät mukana, kun koskaan ei tiedä minne päivän aikana tulee käsky. Lisäksi keskeneräistä työmaata pystyy samalla vahtimaan, kun syö paikan päällä.

klo 11.30 Ruokatauon jälkeen haemme kaivurin avulla kaapelikelan kadun päästä ja otamme siitä tarvitsemamme pätkän kaapelia ja vedämme sen tien ali. Suojaamme ojan pohjalle jäävän kaapelin muovisilla suojakouruilla myöhempiä kaivuita varten. Lopuksi kaivuri täyttää kuopat ja tasaamme maan.

klo 13.00 Siirrymme seuraavaan kohteeseen kadun päähän jatkamaan maakaapelointia kaivuriurakoitsijan kanssa.

klo 15.30 Työpäivämme päättyy. Jos kaivuita jää avoimiksi työajan päättymisen jälkeen, suojaamme ne turva-aidoilla.