Vinkit | Sähkö 04.07.2023

Päiväni pääkirjanpitäjänä

Teksti: Marianne Lindholm, kuvat: Viivi Hautamäki

Marianne Lindholm työskentelee pääkirjanpitäjänä Leppäkoskella. Marianne vastaa kirjanpidon kokonaisprosessista, kuten kirjanpidosta, tilinpäätöksistä ja raportoinnista. Lisäksi hän toimii taloushallinnon tiimin esimiehenä.

Klo 8.00
Työpäivä alkaa sähköpostien lukemisella ja niihin vastaamisella, tulevan työpäivän suunnittelulla ja aamukahvilla työkavereiden kanssa. Tänään työskentelen toimistolla, mutta työskentelen osan viikosta myös etänä.

Klo 9.00
Pidämme tiimini kanssa palaverin, jossa käymme läpi talousprosesseja ja niiden päivittämistarpeita. Lisäksi keskustelemme keskeneräisten projektien tilanteesta.

Klo 10.30
Teen kirjanpitotehtäviä, joihin sisältyy mm. kulujen jaksotuksia ja korkojen laskemista. Lisäksi tarkastan ja ilmoitan arvonlisäverot ja mahdolliset arpajaisverot verottajalle. Ostoreskontrat hoituvat
tiimiläisteni toimesta.

Klo 11.30
Lounastauko työkavereiden kanssa mukavia puhellen. Otan pääsääntöisesti eväät mukaan. Satunnaisesti käyn myös ulkona syömässä.

Klo 12.00
Teen edellisen kuukauden talousraportit, jotka talousjohtaja esittelee johtoryhmälle ja hallitukselle. Raporttiin sisältyy sekä konsernin että emo- ja tytäryhtiöiden talousluvut.

Klo 13.00
Täydennän Energiavirastolle toimitettavaan valvontailmoitukseen tarvittavia talouslukuja. Energiavirasto valvoo mm. energiamarkkinoita, päästöjen vähentämistä, energiatehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä.

14.00
Pidämme kuukausipalaverin laskutus- ja elinkaaripalvelutoimittajamme Lowell Suomi Oy:n kanssa. Lowell hoitaa mm. laskujen lähetyksen, muistutus- ja perintäasiat sekä laskujen maksuun liittyvän asiakaspalvelun.

15.00
Koko kevään työn alla olleet tilinpäätökset ovat valmistuneet ja hallitus on ne hyväksynyt. Kokoan konsernin vuosikertomusta varten tarvittavat talousluvut ja toimitan ne yhtiömme viestintäkoordinaattorille. Lisäksi valmistaudumme tulevaa yhtiökokousta varten.

Klo 16.30
Ennen kotiin lähtöä katson vielä sähköpostit ajan tasalle ja tarkistan kalenterista seuraavan päivän ohjelman.

Klo 17.00
Kotiin päästyäni syön ja rentoudun hyvän kirjan äärellä karvakaverit kainalossa.

”Tarkkuutta vaativan työn vastapainoksi tykkään esimerkiksi leipomisesta, koska siinä saa olla luova eikä tarvitse viilata pilkkua.”

Mitä toimenkuvaasi kuuluu?

Pääkirjanpitäjänä työhöni kuuluu seurata mistä konsernin rahat tulevat ja minne ne menevät.

Työn parhaat puolet?

Työn monipuolisuus ja mahtavat työkaverit. Lisäksi se, että saa olla osa ketterää ja kehittyvää konsernia.

Miten energia-alan murros näkyy työssäsi?

Raportoinnin tarve on lisääntynyt. Lisäksi kulujen seuranta on lisääntynyt, mm. uusien hankkeiden myötä. Myös toimintaamme säätelevät lait muuttuvat ja niiden myötä työmäärä kasvaa.

Ikimuistoisin hetki?

Jos muistellaan hieman enemmän taaksepäin, noin 20 vuoden päähän, niin yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli se, kun järjestin henkilöstölle excel-koulutusta toimistomme pihapiirissä sijainneessa entisen toimitusjohtajan talossa. Niistä ajoista ollaan aika paljon jo kehitytty.

Lue lisää Leppäkosken työntekijöiden päivistä