Vinkit 17.05.2022

Päiväni vastuullisuus- ja kehitysjohtajana

Kuvat: Viivi Hautamäki

Juha Koskela työskentelee vastuullisuus- ja kehitysjohtajana Leppäkoskella. Juhan tehtäviin kuuluvat konsernin vastuullisuusasiat, laatujärjestelmä sekä tietohallinto.

Klo 7.30
Työpäivä alkaa kotikonttorilta valmistautumalla tulevaan toimintajärjestelmän johdon katselmukseen. Kirjoittelen katselmuksen tekstiä valmiiksi, jotta aamupäivän palaveri sujuisi tehokkaammin. Johdon katselmus tehdään kerran vuodessa ja se on eräänlainen vuosikertomus toiminnastamme laatujärjestelmän näkökulmasta.

Klo 8.30
Katselmuksen tietoja kerätessäni huomaan, että edellisen vuoden turvallisuushavaintojen määrä puuttuu tilastoista. Syy selviää nopeasti ja se johtuu siitä, että raportointijärjestelmämme tiedonsiirrossa on ollut ongelma. Onneksi raportointityökalu on helppo käyttää ja saan korjattua tiedot nopeasti.

Klo 9.00
Päivän ensimmäinen palaveri alkaa. Käymme ICT-tiimin viikkopalaverissa edellisen viikon työt läpi ja suunnittelemme kuluvan viikon töitä. Asiakaspalvelun sähköpostiin on alkanut ilmestyä uusia tietojenkalasteluviestejä. Saamme parannettua tietoturvaa tekemällä uusia määrittelyitä sähköpostisuodattimiin.

Juha ja tiimikaveri palaverissa

 

Työpäiväni koostuvat suurelta osin palavereista ja eri sidosryhmien tapaamisista. Kuvassa olemme etäpalaverissa tiimiini kuuluvan ICT-päällikkö Juha Koposen kanssa.

Klo 10.00
Käymme kollegan kanssa aamulla kirjoittamani johdon katselmuksen tekstejä läpi ja keräämme puuttuvat raportoitavat luvut. On hieno huomata, että olemme päässeet suurelta osin tavoitteisiin.

Klo 11.30
Syön nopean lounaan kotona ja lähden ajelemaan Nokialle seuraavaan palaveriin. Soitan matkalla työkaverille ja käymme yhdessä läpi iltapäivän kokouksen asialistan.

Klo 12.00
Iltapäivän ohjelmassa on sidosryhmä tapaaminen pankin edustajien kanssa. Valmistelen tilaisuutta varten esityksen Leppäkoski-konsernin vastuullisuustoimista.

Klo 13.00
Rahoittajien ja muiden sidosryhmien vaatimukset erityisesti ESG-asioihin, ovat huomattavasti kasvaneet viime aikoina. Tapaaminen sujuu hyvin ja saamme positiivista palautetta vastuullisuusasioiden hyvästä hoidosta.

Klo 15.00
Edellisen palaverin teema jatkuu, kun aloitan päivittämään Leppäkosken hiilijalanjälkilaskelmaa. Laskennan valmistuttua näemme, miten hiilijalanjälkemme on muuttunut edellisvuodesta.

Klo 18.00
Käyn kävelyllä vanhimman pojan harrastusten aikaan. Ulkoillessa saan idean siitä, miten voimme parantaa asiakastyytyväisyyttä. Lenkin jälkeen kirjoittelen ajatuksen muistiin. Onneksi meillä on hyvät työvälineet tehdä etätöitä, niin saadaan ajatukset talteen heti kun niitä tulee mieleen.

Juha Koskela lenkillä

Pyrin lenkkeilemään säännöllisesti. Käyn yleensä kävelyllä myös lasten harrastusten aikaan.

Mitä toimenkuvaasi kuuluu?

Käytännössä huolehdin siitä, että toimintamme on meille sertifioidun toimintajärjestelmän mukaista ja tietojärjestelmämme ovat nykyaikaisia sekä toiminta tehokasta. Vastuullisuusasiat sisältävät pääasiassa työtä sen eteen, että huomioimme toimintamme vaikutukset ympäröivään yhteiskuntaan. En kuitenkaan tee tätä työtä yksin, vaan minulla on apuna erittäin asiantunteva tiimi.

Työn parhaat puolet?

Parhaina puolina ehdottomasti monipuolisuus. Jokainen työpäivä on erilainen, eikä yhtään tylsää päivää ole tullut vielä vastaan. Lisäksi saan tehdä töitä yhdessä muiden ihmisten kanssa. Keskustelu eri ihmisten kanssa on todella hyödyllistä, koska silloin oppii aina uutta.

Miten energia-alan murros näkyy työssäsi?

Digitalisaatio ja tiedon määrä kasvaa kovaa vauhtia. Vaatimukset kasvavat jatkuvasti ja perässä pysyminen vaatii jatkuvaa seurantaa. Jotta pysyy muutoksessa mukana, on koko ajan opiskeltava uusia asioita.

Ikimuistoisin hetki?

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli se, kun olin uran alkuaikoina ensimmäistä kertaa puhumassa energiansäästöstä. Esiintyminen jännitti kovasti, mutta tilaisuus meni hyvin ja sain hyvää palautetta siitä. Se tuntui mukavalta ja loi uskoa siihen, että ehkä minäkin pystyn omalla työlläni vaikuttamaan muihin ihmisiin.

Lue lisää Leppäkosken työntekijöiden päivistä