Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuva: lehtikuva
Talven uusi sähkönkäyttöennätys rikkoutui aamulla 18.2. Sähköä kului torstaiaamuna 14.267 megawattia, joka on hieman enemmän kuin kolme päivää aiemmin. Texasin tilanne sähkönjakelussa ei kuitenkaan toistu Suomessa, sähköä riittää ja sähköverkko kestää. Verkkopalveluyhtiöt ovat investoineet verkkoihin ja pitäneet sähköverkot kunnossa.
Sähkön tähänastinen kulutushuippu tuli tammikuun puolivälin kylmän jakson aikana. Kuluneen vuorokauden kiristynyt pakkanen nosti sähkön kulutuksen vielä pykälää korkeammalle. Talven aiempi ennätys oli 15.1. yhdeksän ja kymmenen välillä aamulla, jolloin sähköä kului 14 230 megawatin teholla, kun torstaiaamun vastaava lukema oli 14 267 megawattia.
Kylmät säät ovat seurausta pohjoisten napa-alueiden lämpenemisestä, jonka seurauksena kylmää ilmaa on virrannut etelämmäksi. Yhdysvalloissa pakkaset ovat koetelleet eteläisiä osavaltioita, ja varsinkin Texasissa kodit ovat olleen kylminä ja pimeinä.
Texas eristänyt sähköverkkonsa
”Texas on eristänyt energiajärjestelmänsä muista osavaltioista välttyäkseen liittovaltiotason sääntelyltä. Texasista menee hyvin vähän siirtojohtoja muihin osavaltioihin”, toteaa Energiateollisuuden markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.
”Onneksi tilanne on täysin päinvastainen Suomessa. Sähköä voidaan viedä, ja sitä tuodaan nykyisin jatkuvasti. Tuonnin merkitys korostuu silloin, kun kulutushuippuja pitää tasata. Olkiluoto kolmosen valmistuminen vie tuonnin painopistettä talven kylmimpiin päiviin.”
Suomessa myös investoidaan jatkuvasti sähköverkkoihin, jotta asiakkaat saavat elintärkeän sähkönsä mahdollisimman katkottomasti. Sähkön siirtoverkkojen kunnossapito ja uusinvestoinnit ovat entistä tärkeämpiä, kun sähkö on oleellinen osa päivittäistä elämäämme ja sähkön merkitys vain kasvaa.
Tuotantoa, tuontia ja kysyntäjoustoja
Sähkön tuonnin volyymi aamun huipputuntina oli kolmen tuhannen megawatin luokkaa, ja sen osuus kulutuksesta, 21,6 prosenttia, poikkeaa melko vähän viime vuoden keskiarvosta, joka oli 18,5 prosenttia.
Hyvä tuulivoimasää ja tehoreservin jo aiemmin päätetyt testaukset nostivat kotimaisen sähköntuotannon yli 11 000 megawattiin. Kulutushuippua madalsi myös teollisuuden kysyntäjousto.
Lämmöntuotanto lisää myös sähköntuotantoa
Joustava tuotantojärjestelmä huolehtii osaltaan siitä, että tuotanto kykenee vastaamaan kysyntään. Kylmän sään sattuessa kaukolämmön tuotanto luonnollisesti nousee. Sähköä ja lämpöä tuottavat yhteistuotantolaitokset nostavat tuotantoaan, jolloin siis myös sähköä syntyy enemmän.
”Yhteistuotannosta ja sitä tukevasta investointiympäristöstä kannattaa pitää huolta”, toteaa Energiateollisuus ry:n sähkömarkkina-asiantuntija Petteri Haveri.
”Vastuu energian riittävyydestä kuuluu tuottajien lisäksi myös eduskunnalle, joka säätää lait. Eduskunnan säätämät lait muodostavat kehikon, missä yritykset päättävät tuotantoinvestoinneista ja tuotannon purkupäätöksistä.”