Sähkönjakelu | Häiriötiedotteet 03.07.2022

Ukkosmyrsky katkoi sähköjä

Häiriötiedote

Lauantaina klo 18.00 jälkeen alkanut ukkosmyrsky kaatoi puita ja katkoi sähköjä eri puolilla sähkönjakelualuettamme. Pahiten ukkospuuskat osuivat Ikaalisissa Luhalahden ja Röyhiön alueille sekä Ylöjärvellä Inkulan alueelle. Enimmillään sähköttömiä asiakkaita oli noin 1 000 kpl.

Lisäksi Parkanossa Jaakkolankylässä sattui sähköasemavika, jonka vuoksi Vahojärven, Karttiperän ja Länsi-Auren sähkönsyöttö hoidetaan tällä hetkellä varayhteyksien avulla.

Runkoverkon viat saatiin pääosin korjattua sunnuntaiaamuun mennessä. Tällä hetkellä tiedossamme olevia sähköttömiä asiakkaita on alle 100 kpl. Viankorjaukseen on hälytetty koko Leppäkosken Sähkö Oy:n henkilöstö. Lisäksi pahimmissa vikapaikoissa apunamme on metsätyökoneita puiden poistamiseksi johdoilta ja ajoteiltä sekä kaivinkoneita korjaamassa katkenneita sähköpylväitä.

Arvioimme, että saamme sähköt pääosin palautettua asiakkaillemme sunnuntain aikana.

Muistutamme, että sähköjohdon päälle kaatuneiden puiden poisto on turvallisuussyistä ammattilaisten työtä. Puuta ei saa mennä omatoimisesti poistamaan. Jos havaitset johdon päälle kaatuneen puun, ilmoita siitä vikapäivystykseemme, puh. 03 4503 333, joka päivystää ympäri vuorokauden.

Mikäli havaitset vikapaikan, joka ei näy nettisivuillamme olevalla häiriökartalla, niin pyydämme tekemään siitä vikailmoituksen vikapäivystykseemme (puh. 03 4503 333).

Vikapäivystys palvelee 24/7