Nokianvirran Energia Oy:n biovoimalaitoksen harjakaisia vietettiin keskiviikkona 2.9.2015. Nokialle nykyisen voimalaitoksen yhteyteen valmistuvan lämpöteholtaan 68 MW:n biohöyrykattilan on tarkoitus olla kaupallisessa käytössä huhti-toukokuussa 2016.
Valmistuttuaan uusi laitos korvaa maakaasuun perustuvaa energian tuotantoa ja lisää paikallisten polttoaineiden käyttöä. Investointi parantaa osakkaiden kilpailukykyä ja vähentää energiantuotannon hiilidioksidipäästöjä jopa 80.000 tonnia vuodessa. Investoinnin kokonaisarvo on noin 45 miljoonaa euroa.
Laitoksen rakentaminen on edennyt tähän saakka suunnitellusti – kertoo Nokianvirran Energian hallituksen puheenjohtaja Juha Koskinen.
Voimalaitosprojekti parantaa merkittävästi alueellista hyvinvointia, sillä rakentamisen aikana hanke työllistää noin 200 henkilöä. Suunnitelmien mukaan biovoimalaitos tulee työllistämään 13 henkilöä ja lisäksi ulkopuolisia palveluntuottajia kunnossapito- ja asiantuntijatehtävissä. Välillisesti polttoaineenhankintaketju tulee työllistämään lähialueilla 100–200 henkilöä – Koskinen jatkaa.
Nokianvirran Energia Oy:n omistavat Leppäkosken Sähkö Oy (omistusosuus 40,3 %) Nokian Renkaat Oyj (32,3 %) ja OY SCA Hygiene Products Ab (27,4 %). Yhteensä osakkuusyhtiöt työllistävät yli 1400 henkilöä Pirkanmaalla.
Lisätiedot
Nokianvirran Energia Oy, hallituksen puheenjohtaja Juha Koskinen, puh. 044 750 3315 tai toimitusjohtaja Jukka Vierimaa, puh. 044 7503 529
OY SCA Hygiene Products AB, tehtaanjohtaja Heikki Mustaniemi, puh. 040 527 3614
Nokian Renkaat Oyj, tuotantojohtaja Esa Eronen, puh. 010 401 7281