Tiedotteet 02.09.2021

Jesse Ruotsalainen on Lännen Omavoiman uusi toimitusjohtaja

Lännen-Omavoiman-lippu

Lännen Omavoiman uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Jesse Ruotsalainen. Riihimäeltä kotoisin oleva energia-alan ammattilainen aloittaa uudessa tehtävässään 6. syyskuuta.

Kun kuulin Lännen Omavoiman tulevista suunnitelmista, haaste kuulosti heti erittäin mielenkiintoiselta. Odotan innolla uusia työtehtäviä, Jesse Ruotsalainen sanoo. Tulevilla suunnitelmilla uusi toimitusjohtaja viittaa Lännen Omavoiman laajentumiseen Pirkanmaalle, jossa toimivat sähkönmyyntiyhtiöt Leppäkosken Energia Oy ja Valkeakosken Energia Oy siirtävät sähkönmyyntiliiketoimintansa Lännen Omavoimaan ja tulevat samalla yhtiön osakkaiksi.

Tämä on merkittävä muutos Lännen Omavoiman toimintaan. Yhtiön koko kasvaa noin kaksinkertaiseksi ja maantieteellinen alue laajenee huomattavasti. On ilo olla rakentamassa tätä muutosta ja varmistaa samalla, että hyvä paikallinen palvelu säilyy jatkossakin, Ruotsalainen toteaa.

Aiemmin Rauman Energia Oy:n ja Vakka-Suomen Voima Oy:n puoliksi omistaman Lännen Omavoiman asiakasmäärä tulee yhdistämisen myötä olemaan yli 65 000 ja yhtiön liikevaihto kasvaa uusien osakkaiden myötä noin 40 miljoonaan euroon. Yhdistyminen tapahtuu ensi vuoden alkuun mennessä.

Työ vuodenvaihteen muutoksia varten on aloitettu jo hyvissä ajoin ja hyppään tähän nyt innolla mukaan. Osakkuusyhtiöiden sekä Lännen Omavoiman asiantuntijoista on muodostettu työryhmiä, joissa työskentelee alansa huippuasiantuntijoita. On hienoa päästä rakentamaan Lännen Omavoiman laajentumista.

Lempäälässä asuvalle Jesse Ruotsalaiselle energia-ala on tullut tutuksi monelta kantilta sen jälkeen, kun hän vuonna 2008 valmistui Tampereen teknillisestä yliopistosta. Ruotsalainen on vuosien saatossa toiminut Energiakolmiolla salkunhoitajana, Elenian asiakaspalvelun kehityspäällikkönä, Hansel Oy:ssä valtion energianhankinnasta vastaavana päällikkönä sekä Empower IM:llä myyntipäällikkönä ja kehitysjohtajana.

Lännen Omavoiman toimitusjohtajaksi Ruotsalainen siirtyy Energia Myynti Suomi Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä.

Lisätiedot ja haastattelut:
Jesse Ruotsalainen, puh. 040 662 1133

ruotsalainen_jesse

Maaliskuun lopulla julkaistun sähkönmyynnin yhdistymistä koskevan tiedotteen pääset lukemaan täältä.

Tietoa osakkaista

Lännen Omavoima Oy on Rauman Energia Oy:n ja Vakka-Suomen Voima Oy:n yhdessä perustama ja omistama sähkönmyyntiyhtiö, joka aloitti toimintansa 1.1.2009. Lännen Omavoima Oy on merkittävä sähkönmyyjä Länsi-Suomessa. Yhtiöllä on tällä hetkellä yli 35 000 asiakasta ympäri Suomea. Lisätietoa Lännen Omavoimasta www.lannenomavoima.fi

Rauman Energia -konserni on Rauman kaupungin omistama energiayhtiö, joka tuottaa laadukkaita energiatuotteita ja -palveluja kilpailukykyiseen hintaan. Liiketoimintoja ovat kaukolämpö, sähkön tuotanto ja valokuituyhteydet sekä verkkoliiketoiminta, josta vastaa Rauman Energia Sähköverkko Oy. Lisäksi Rauman Energialla on useita osakkuusyhtiöitä. Rauman Energia -konsernin henkilöstömäärä on noin 30 ja liikevaihto 2020 oli 26 miljoonaa euroa. Lisätietoa www.raumanenergia.fi

VSV-konserni kehittää, rakentaa ja ylläpitää sähköverkkoa sekä vastaa katkeamattomasta sähkönjakelusta yhdeksän kunnan alueella Lounais-Suomessa. Tuotamme ja toimitamme ympäristöystävällistä kaukolämpöä Laitilaan, Uuteenkaupunkiin ja Kalantiin. Urakointi- ja asennuspalvelumme tarjoaa luotettavaa sähköurakointia, verkonrakennusta ja kunnossapitoa. Konsernimme liikevaihto on noin 50 miljoonaa euroa ja energisestä toiminnastamme huolehtii yli 200 energia-alan ammattilaista. Lisätietoja www.vsv.fi

Leppäkoski-konserni on paikallinen, monipuolinen ja kilpailukykyinen Pirkanmaalla toimiva energia-alan huippuosaaja. Päätuotteita ovat sähkö, kaukolämpö ja maakaasu; asiakkaiden määrä on yli 30000. Konsernin liikevaihto vuonna 2020 oli noin 47 M€ ja henkilöstön määrä 76. Leppäkoski-konserniin kuuluvat emoyhtiö Leppäkoski Group Oy sekä Leppäkosken Sähkö Oy, Leppäkosken Energia Oy, Leppäkosken Lämpö Oy, Ulvilan Lämpö Oy ja Grid.vc Oy. Lisäksi konsernilla on osakkuuksia energia-alan yhtiöissä. Toimipisteemme sijaitsevat Ikaalisissa, Ylöjärvellä, Parkanossa, Nokialla, Espoossa, Ulvilassa ja Iissä. Lisätietoja www.leppakoski.fi

Valkeakosken Energia Oy on paikallinen ja palveleva energiayhtiö, jonka omistaa Valkeakosken kaupunki. Toimitamme asiakkaillemme markkinasähkön lisäksi ympäristöystävälliset sähkösopimukset sekä kaukolämpöä ja maakaasua. Myös sähkönsiirto kuuluu palveluvalikoimaamme. Palveluksessamme on 35 henkilöä ja liikevaihtomme on noin 24 miljoonaa euroa. Lisätietoja www.valkeakoskenenergia.fi

Pysy ajan tasalla, tilaa uutiskirje!

Tilaa Leppäkosken ajankohtaiset uutiset, edut ja arjen vinkit suoraan sähköpostiisi. Uutiskirje ilmestyy noin kerran kuukaudessa.