Vinkit | Sähkö 11.09.2019

Kesätöissä Leppäkoskella

Kuluneen kesän aikana Leppäkosken Sähkö -konsernissa työskenteli 8 nuorta, tässä heistä yksi. Saammeko esitellä – Miska Salonen.

Sähköasentajan työssä ei tule tylsää. Tämän on saanut huomata Leppäkosken Sähköllä verkostoasentajana kesätöissä oleva ylöjärveläinen Miska Salonen.

”Ei ole ollut montaa samanlaista työpäivää. Parasta tässä työssä onkin monipuolisuus. Välillä kytketään jakokaappeja tai maakaapeloidaan, välillä kaadetaan puita sähköjohtojen tieltä. Ulkotyöt ovat mukavia. Tai riippuu tietenkin vähän säästä, ei se rankkasateessa työskentely aina parasta ole”, Miska nauraa.

”Töihin on kiva tulla jo pelkästään työporukan takia”

”Tiesin mitä työltä voi suunnilleen odottaa, sillä olen suorittanut Leppäkoskella koulun työssäoppimiset ja ollut täällä myös edelliskesänä töissä. Oli helppoa tulla tuttuun paikkaan.”

Vaikka aamuherätykset eivät aina houkuttelekaan, ei kesä Leppäkosken riveissä ole tuntunut raskaalta. ”Töihin on kiva tulla jo pelkästään työporukan takia. Täällä on hauskoja ja mukaansatempaavia työkavereita”, Miska kertoo.

Motivaatiolla pääsee pitkälle

Vuoden 2020 keväällä Miska aloittaa armeijan, mutta muuten tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä avoinna. ”Sähköalan kokemusta minulla on toistaiseksi Leppäkoskelta eli alan niin sanottuja sisähommia, kuten sisäjohtoasennuksia kiinteistöissä, en ole vielä ehtinyt tekemään. Kaikki uusi kiinnostaa!”

Kysyttäessä suosittelisiko Miska Leppäkosken kesätöitä muillekin, tulee vastaus nopeasti: ”Ehdottomasti! Tämä on hyvä paikka tutustua sähköverkon työtehtäviin ja niitä pääsee tekemään myös itse. Täällä saa aina apua, jos jotain hommaa ei vielä osaa. Tärkeintä on olla motivoitunut ja ahkera, sillä pääsee pitkälle!”

 


Tilaa Leppäkosken uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat tietoa Leppäkosken ajankohtaisista asioista, kampanjoista ja uusista palveluista suoraan sähköpostiisi.

Lähetämme uutiskirjeitä noin 10 kertaa vuodessa. Tilaus on maksuton ja voit peruuttaa sen milloin vain uutiskirjeen alareunassa olevasta peruutuslinkistä.

Täytä alle sähköpostiosoitteesi, hyväksy tietojen tallennus ja paina Lähetä-nappulaa.