Vinkit 04.09.2019

Kokemuksia sähköpyörällä ajamisesta

Tamperelainen Mika Vuori kokeili sähköpyörää ensimmäisen kerran keväällä, eikä ole tavallisella pyörällä sen jälkeen juuri ajanut.

”Wow, mitä tapahtuu?” Istuin juuri ensimmäistä kertaa sähköpyörän selkään. Pyörä tuntuu todella vakaalta paksuine renkaineen. Sähkömoottori lähtee päälle ja tunne on uskomaton.

>>Tutustu tarjoamaamme pörssisähkö-sopimukseen

Sähköpyörästä apua työ- ja koulumatkoihin

Tuosta ensireaktiosta on nyt noin puoli vuotta ja sähköpyörällä ajettuja kilometrejä takana muutama sata. Perheemme kaikki tavalliset pyörät on myyty pois kuluneen kesän aikana.

Ajatus sähköpyörän hankinnasta lähti liikkeelle ylämäkipainotteisista työ- ja koulumatkoista. Aluksi harkinnassa oli sähköpotkulauta, mutta monikäyttöisyytensä vuoksi pyörä tuntui paremmalta vaihtoehdolta. Kun keväällä löytyi sopiva tarjous halvemman hintaluokan (noin 800 euroa) sähköpyörästä kahden vuoden takuulla, päätimme antaa sähköpyörälle mahdollisuuden.

Kulkeeko sähköpyörä itsekseen?

”Fusk bike”, kommentoitiin pojalleni Ahvenanmaan reissulla. Yleinen luulo on, ettei sähköpyörällä ajaminen rasita yhtään ja pyörä kulkee itsekseen. Sähköpyörässä voi itse säätää moottorin tehoa. Ajaa voi ilman mitään avustuksia tai sitten vääntää nupit kaakkoon ja ottaa täyden moottoriavustuksen.

Varsinkin halvemman hintaluokan laitteissa moottori lähtee käyntiin vasta muutaman poljinkierroksen jälkeen. Omilla reissuillani sykkeeni on ollut parhaalla rasvanpottotasolla eli keskimäärin 120-130. Parhaiten pyörän voiman tuntee loivissa ylämäissä, joissa pystyy sähkön avulla pitämään melkoista vauhtia. Olo on välillä kuin Johaugilla huulirasvat huulissa ja olenkin pari kertaa iloisesti moikkaillen pahoitellut tilannetta ohitettaville.

Sähköpyörällä pääsee noin 10 kilometriä puolessa tunnissa

Sähköpyöräilyn myötä koko perheemme on liikkunut ja ulkoillut enemmän. Vaimoni ja poikani ovat kulkeneet käytännössä kaikki koulu- ja työmatkansa pyörillä. 10 kilometrin matka onnistuu noin puolessa tunnissa ilman välitöntä vaihtovaate- tai suihkutarvetta. Perheen päästöt ovat vähentyneet oleellisesti ja olemme säästäneet myös rahaa, kun ei ole tarvinnut ladata bussikorttia.

Pyörän hankintainvestoinnin takaisinmaksuaika perheessämme on noin 4-6 vuotta eli hankinta oli järkevä myös taloudellisesti. Takaisinmaksuaika riippuu tietysti asuinpaikasta ja päivittäisistä ajomatkoista.

Sähköpyörä talvella

Edessämme on kohta ensimmäinen talvi sähköpyörien hankinnan jälkeen. Olisi mielenkiintoista testata miten laitteet toimivat Suomen oloissa, joten mietimmekin nastarenkaiden vaihtoa.

Joka tapauksessa sähköpyörät ovat olleet koko perheen mielestä yksi parhaista hankinnoistamme, ajoimmepa niillä tulevan talven tuiskuissa tai vain lumettomana aikana.


Oliko artikkeli mielenkiintoinen – Tilaa Leppäkosken uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeemme saat tietoa Leppäkosken ajankohtaisista asioista, kampanjoista ja uusista palveluista suoraan sähköpostiisi.

Lähetämme uutiskirjeitä noin 10 kertaa vuodessa. Tilaus on maksuton ja voit peruuttaa sen milloin vain uutiskirjeen alareunassa olevasta peruutuslinkistä.

Täytä alle sähköpostiosoitteesi, hyväksy tietojen tallennus ja paina Lähetä-nappulaa.