Tiedotteet | Puunhankinta 04.12.2023

Leppäkoski laajentaa energiapuun ostoa entisestään

Lämmöntuotannon hintakilpailukyvyn varmistamiseksi Leppäkoski Group tehostaa uusiutuvien polttoaineiden käyttöä laajentamalla energiapuun ostoa uuden puunhankintayksikön toimesta.

Pirkanmaalla ja Satakunnassa toimivan energiakonsernin toiminta laajenee entisestään puunhankintaliiketoiminnan myötä. ”Viime vuoden lopulla aloitetun hankintakaupan lisäksi toimintaa laajennetaan nyt myös energiapuun pystykauppaan, jossa huolehdimme metsänomistajan puolesta energiapuun korjaamisesta ja kuljettamisesta lämmöntuotantolaitoksille”, kertoo puunhankintaliiketoiminnan johtajana marraskuun alussa aloittanut Pekka Hyvösaho.

Myös energiapuun ostoalue laajenee Pirkanmaalla ja Satakunnassa. Tavoitteena on ensisijaisesti käyttää ostettava puuaines omaan kaukolämmöntuotantoon. Leppäkosken Lämmöllä on kaukolämpöverkkoja mm. Ikaalisissa, Parkanossa, Hämeenkyrössä ja Nokialla.

”Jos energiapuun tarjontaa on yli yhtiön oman tarpeen, olemme valmiita myymään biopolttoaineita myös ulkopuolelle”, Hyvösaho sanoo.

”Uuden liiketoiminnan käynnistystoimet on aloitettu ripeästi mm. puukaupan toiminnanohjausjärjestelmän osalta. Lisäksi rekrytoimme parhaillaan puunhankinta-asiantuntijoita sekä logistiikka- ja järjestelmäasiantuntijaa. Tavoitteena on, että avoimet työpaikat saadaan täytettyä mahdollisimman nopeasti, jotta saamme toiminnan käyntiin viimeistään vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä”, Hyvösaho arvioi.

Leppäkosken palvelumallilla bioraaka-aineen kerääminen metsänhoidollisilla toimenpiteillä on vaivaton metsänomistajalle, sillä Leppäkoski kerää energiapuuksi kelpaavat ja liian tiheässä kasvavat kulkua haittaavat pikkupuut talteen, hakettaa ne ja kuljettaa tuotantolaitoksilleen, joissa niistä saadaan lämpöä. Esimerkiksi nuoren metsän hoito- tai ensiharvennustoimet auttavat metsää voimaan ja kasvamaan paremmin. ”Näitä metsänhoidollisia kohteita alueella on paljon, joten potentiaalia riittää”, toteaa Hyvösaho.

Energiayhtiön palvelumalli varmistaa kaukolämmön kilpailukyvyn ja alueellisen toimitusvarmuuden. Biopolttoaineilla tuotettu kaukolämpö on lähes päästötöntä sekä taatusti kotimaista.

 

Metsäasiantuntijoiden työpaikkailmoitus

Logistiikka-asiantuntijan työpaikkailmoitus