Leppäkosken Sähkö Oy ja ylöjärveläinen taloyhtiö Asunto Oy Pikku-Tammisto aloittivat hyvityslaskentapalvelun pilottihankkeen kuluvana syksynä. Uuden energiayhteisön hyvityslaskentapalvelun avulla myös asunnoissa on nyt mahdollista hyödyntää aurinkopaneelien tuottamaa sähköä. Tuotettu aurinkosähkö pienentää asukkaiden sähkölaskuja verkkopalvelumaksun, energiamaksun ja verojen osalta.
Ylöjärven Soppeenmäessä sijaitseva 18 asunnon rivitaloyhtiö Asunto Oy Pikku-Tammisto lupautui pilottikohteeksi, Leppäkosken Sähkön uudelle hyvityslaskentapalvelulle. ”Taloyhtiössä tehdyn energiaremontin yhteydessä oli hankittu aurinkopaneelit viime kesänä, joten tämä Leppäkosken Sähkön tarjous pilotoinnista osui hyvään aikaan”, kertoo Pikku-Tammiston isännöitsijä Jouko Malinen, joka isännöi Pirkanmaan alueella 16 taloyhtiötä.
Pilottihankkeen tavoitteena on saada mahdollisimman tehokkaasti hyötyä tehdystä investoinnista. Nyt hyvityslaskentapalvelun ansiosta asukkaat voivat seurata Leppäkosken tarjoamasta Oma Energia -palvelusta oman asuntonsa sähkönkulutusta ja energiayhteisöstä jyvitettyä energiaa tuntitasolla. Näin syksyllä, vuoden pimeimpään aikaan ylituotantoa luonnollisestikaan juuri ole, mutta keväällä valon lisääntyessä ja ilmojen lämmetessä hyödyt alkavat näkyä konkreettisesti.
”Hankkeesta saatavan kokemuksen myötä nähdään myös, onko laitteiston koko optimaalinen vai onko sitä mahdollisesti tarpeen kasvattaa”, miettivät Jouko Malinen ja Asunto Oy Pikku-Tammiston hallituksen puheenjohtaja Maija-Liisa Paloneva. Myös isännöitsijä pysyy ajan tasalla seuraamalla omilla tunnuksillaan Oma Energia -palvelun kautta kiinteistön sähköntuotantoa ja -kulutusta. ”Öljylämmityksen vaihtaminen ilmavesikiertoiseen järjestelmään ja aurinkopaneeleiden hyödyntäminen parhaalla mahdollisella tavalla yhteistyössä paikallisen toimijan kanssa, ovat ympäristötekoja parhaimmillaan. Kaiken kaikkiaan hieno projekti”, toteaa Maija-Liisa Paloneva.
Leppäkoski mahdollistamassa asiakkaiden päästötöntä energiantuotantoa
Taloyhtiöt ovat voineet aikaisemmin käyttää tuottamaansa aurinkosähköä vain kiinteistön yhteisissä tiloissa. Kuluvan vuoden alussa tuntinetotus ja energiayhteisöjen hyvityslaskenta tulivat mahdolliseksi ja verkkoyhtiöt voivat tarjota niitä vapaaehtoisina palveluina. Valtakunnallisen tiedonvaihtojärjestelmän, datahubin, kautta palvelut ovat tulossa pakollisiksi vuoden 2023 alusta lähtien.
”Halusimme toimia etunojassa ja tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden ottaa palvelut käyttöön jo aikaisemmin. Palveluiden kautta voimme mahdollistaa asiakkaillemme päästöttömän energiantuotannon ja samalla säästöä energiakuluissa”, kertoo käyttöpäällikkö Jukka Rajala Leppäkosken Sähköstä. Paitsi että aurinkoenergia tuottaa säästöä energiakuluihin, oman kodin sähkönkulutuksen reaaliaikainen seuranta motivoi myös energiatehokkuuteen, ja säästöä kertyy parhaassa tapauksessa vielä enemmän.
”Palvelun käyttöönotto on helppoa; verkkoyhtiön kanssa tehdään sopimus palvelun käyttöönotosta ja taloyhtiön tuottama sähkö voidaan jakaa yhteisön jäsenille laskennallisesti ilman, että sähkömittarien kytkentöihin tarvitsee tehdä muutoksia. Ylijäänyt aurinkosähkö jaetaan energiayhteisön jäsenille heidän ilmoittamiensa yhteisön jakosuhteiden mukaisesti. Taloyhtiö voi itse päättää toteutetaanko jako esimerkiksi huoneiston neliöiden tai osakkeiden lukumäärään suhteutettuna. Niitä voidaan myös myöhemmin tarvittaessa muuttaa. Jouko Malinen toteaakin, että osakkeiden määrään suhteutettuna jyvitys toimisi tavallaan kuin osingonjakona. Jakoperusteen osalta taloyhtiö haluaa kuitenkin vielä tarkistaa myös Kiinteistöliiton suositukset.
Tuntinetotus myös pientuotantokohteissa
Leppäkoski otti viime kesäkuussa käyttöön koko jakeluverkkoalueen kattavan teholtaan alle 100 kVA pientuotantokohteiden tuntinetotuksen. Tuntinetotus näkyy suoraan asiakkaan laskulla eli verkkopalvelulasku on aurinkopaneelien tuottaman kilowatti- ja euromäärän pienempi. Leppäkosken Oma Energia -palvelusta asiakas voi seurata tunnin tarkkuudella netotetun tuotannon tai kulutuksen.
”Tuntinetotuspalvelu mittaa ja netottaa tuotantoa ja kulutusta tuntitasolla. Sekä tuotanto että kulutus vaihtelevat tunnin aikana riippuen onko sää aurinkoinen vai pilvinen ja kuluuko lämmitykseen tai vaikkapa siivoukseen energiaa. Käytännössä taloyhtiö voi tunnin aikana sekä ostaa sähköä ja myydä ylituotantoa omalle sähkönmyyntiyhtiölleen. Tuntinetotuspalvelun avulla vähennämme tunnin sisällä tapahtuneesta tuotannosta ylijäämätuotannon, jolloin tuotannon omakäyttömäärä laskennallisesti kasvaa”, Rajala kertoo.