Puuston raivaus sähkölinjojen läheisyydessä

Sähkölinjojen läheisyydessä kasvava puusto voi vaurioittaa sähköverkkoa ja aiheuttaa sähkönjakelun häiriöitä erityisesti myrskyjen, runsaan lumikuorman tai puiden kaatumisen seurauksena. Ennakoivalla raivauksella huolehdimme sähkönjakelun toimitusvarmuudesta ja varmistamme sähköturvallisuuden.

Toteutamme puuston raivauksia vuosittain noin 300 kilometrin matkalla eri puolilla verkkoaluettamme. Raivaukset tehdään pääsääntöisesti sähkölinjojen johtoalueilla. Johtoalueen ulkopuolelta poistetaan vain sellaiset puut, jotka uhkaavat välittömästi sähkönjakelua.

Raivattu puusto on maanomistajan omaisuutta ja se jätetään maastoon. Kaava-alueella kaupunki tai kunta voi velvoittaa tontin omistajaa huolehtimaan myös läheisen katualueen siivouksesta. Esimerkiksi Ylöjärven kaupungilla on tästä erillinen ohjeistus.

Usein kysyttyä raivauksista

Jos kaadettavalla puulla on vaara kaatua sähkölinjan päälle, ota ensisijaisesti yhteyttä paikalliseen ammattimetsuriin. Mikäli metsuri arvioi, ettei puunkaatoa voida suorittaa turvallisesti ilman sähkölinjan tilapäistä alaslaskua, tarjoamme veloituksetta puunkaatoapua ja huolehdimme linjan laskemisesta puunkaadon ajaksi. Varsinaisen puunkaadon suorittaa asiakkaan valitsema ammattimetsuri.

Leppäkosken Sähkö Oy tai sen käyttämä raivausyritys kaataa veloituksetta vain sellaiset puut, joiden arvioidaan olevan välittömässä vaarassa kaatua sähkölinjalle tai aiheuttaa välitöntä vaaraa sähköturvallisuudelle. Muut puunkaadot ja raivaustyöt kuuluvat maanomistajan vastuulle.

Raivattu puusto on maanomistajan omaisuutta ja se jätetään maastoon. Leppäkosken Sähkö Oy ei huolehdi puiden ja oksien siivoamisesta.

Kaava-alueella kaupunki tai kunta voi velvoittaa tontin omistajaa huolehtimaan myös läheisen katualueen siivouksesta. Esimerkiksi Ylöjärven kaupungilla on tästä erillinen ohjeistus.

Raivaustyöt kohdistuvat ainoastaan sähkölinjojen läheisyydessä sijaitsevaan puustoon, jolla voi olla vaikutusta sähkönjakeluun tai sähköturvallisuuteen. Muiden tontilla sijaitsevien puiden kaatamista varten tulee olla yhteydessä puunkaatotöitä tarjoavaan palveluntarjoajaan.

Raivauksiin ei tarvitse valmistautua etukäteen, raivaajat poistavat vain sähkölinjan läheisyydessä olevia puita tai oksia. Pihapiireissä toteutettavissa raivauksissa noudatetaan erityistä varovaisuutta.

Ei saa. Sähkölinjoille kaatuneiden puiden poistaminen on aina ammattilaisen tehtävä, sillä työ on vaarallista ja edellyttää erityisosaamista.

Jakeluverkkoyhtiö vastaa sähköverkon turvallisuudesta. Ainoastaan yhtiön valtuuttamat sähköalan ammattilaiset saavat tehdä töitä sähköverkon läheisyydessä. Turvallisuussyistä emme voi ottaa vastaan asiakkaiden tai ulkopuolisten toimijoiden tarjoamaa puunkaatoapua myöskään myrskyjen aiheuttamissa häiriötilanteissa.

Leppäkosken Sähköllä on sähköturvallisuus- ja sähkömarkkinalain mukainen lupa ja velvollisuus poistaa sähköverkolle haitallista puustoa myös yksityisten maanomistajien mailta.

Sähköverkkoyhtiön kanssa voi sopia erikseen alueen, jolta ei raivauskierron mukaisesti raivata puita tai oksia. Tällöin maanomistaja sitoutuu itse pitämään kasvuston sellaisena, että se ei aiheuta häiriötä sähköverkolle tai ole muuten vaaraksi ympäristölle. Raivausrajoitussopimusta varten voit ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme. Huomioithan, että hoitamattomat raivausrajoituskohteet raivataan raivauskäytäntöjen mukaisesti.

Raivauksista ilmoitetaan aluekohtaisesti, eikä työ kohdistu välttämättä omalle tontillesi. Raivausta voidaan kuitenkin tehdä lähialueilla.

Pienjänniteverkossa (0,4 kV) varmistetaan, että johtimella on riittävästi tilaa. Tämä tehdään oksimalla ympäröiviä puita raivauskierron mukaisesti. Oksat eivät saa ulottua metriä lähemmäs sähköjohtoa. Lisäksi linjan alla kasvavaa puustoa ja vesakkoa raivataan noin 1-2,5 metrin leveydeltä. Pihapiireissä raivaustarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti.

Keskijänniteverkossa (20 kV) raivaustyöt kohdistuvat johtokadulle, jonka leveys on yleensä noin 10 metriä. Leppäkosken Sähkön velvollisuus on huolehtia siitä, etteivät oksat tai puiden latvat yllä suojaetäisyyttä lähemmäksi sähkölinjaa.

Raivausta tehdään säännöllisesti osana sähköverkon kunnossapitoa. Raivausten tiheys vaihtelee alueittain puuston kasvun ja paikallisten olosuhteiden mukaan. Keskimääräinen raivausväli on noin kuusi vuotta.

Etsitkö jotain muuta?

Opastusta puunkaatoon

Asiakaspalvelu