Vinkit | Asiakastarinat 24.10.2017

Itsenäisen Suomen kasvot

Oman Tuvan tuore näyttely kokoaa yhteen 100 kuvaa ikaalilaisista, jotka ovat syntyneet vuosina 1918-2017. Näyttelyssä nähdään yksi kuva jokaisesta Suomen itsenäisyyden ajan ikäluokasta. Valokuvien oheen on kerätty uutisia paikallislehden arkistoista.

Projektin on toteuttanut Matti Huusari, yhteistyössä valokuvat ottaneen Matti Järvisen kanssa. Leppäkosken Sähkö ja Satapirkan Osuuspankki ovat olleet tukemassa näyttelyn järjestämistä.

Malleja ympäri Ikaalisten kaupunkia

Näyttelyn ensimmäiset kuvat otettiin vuoden 2016 joulukuun alkupuolella ja viimeiset tämän vuoden elokuussa.

”Mallien löytäminen oli yllättävän helppoa. Kuvattavia henkilöitä etsittiin ympäri Ikaalisia, ei vain keskustasta. Saimme tärkeää apua kaupungin vanhustyön henkilökunnalta sekä paikalliskoulujen rehtoreilta”, Järvinen kertoo.

”Varmaan kesän jokaisena keskiviikkona käppäiltiin torilla kyselemässä ihmisiltä asuvatko he Ikaalisissa, minkä ikäisiä ovat ja suostuisivatko malleiksi”, Huusari naurahtaa.

”Vastaanotto kuvaukseen oli positiivinen. Lähes kaikki suostuivat kuvaukseen. Oli valtava yllätys huomata, kuinka huumorintajuisia ja hauskoja paikalliset ihmiset ovat olleet. Yksi mieleenpainuvimmista kohtaamisista oli vuonna 1917 syntyneen Helvin haastattelu. Tullessamme Helviä jututtamaan, oli hän kattanut meille kahvipöydän koreaksi. Kahvien juonnin ohella hän kertoi meille elämäntarinansa, näytti valokuvia matkan varrelta ja lauloi vielä lopuksi muutaman virrenkin. Lähtiessämme Helvi ihmetteli, että eikös tämä maksa mitään. Helvin kuva oli projektin viimeinen, tapaamisesta jäi todella hyvä mieli.”

Haluaisitko tutustua näyttelyyn?

Näyttely on auki tämän vuoden ajan Omalla Tuvalla. Pääset katsomaan näyttelyä tilassa järjestettävien tapahtumien yhteydessä. Tilaisuuksien tarkemmat tiedot löytyvät Oman Tuvan nettisivuilta. Voit myös ottaa yhteyttä suoraan Matti Huusariin.