Sähkö | Asiakastarinat 15.04.2017

Kotimaisia leikkoruusuja kolmannessa polvessa

Kangasalla sijaitseva Ali-Marttilan Puutarha on yksi Suomen viimeisistä leikkoruusuja kasvattavista ja myyvistä yrityksistä. 40 vuotta toiminnassa olleen perheyrityksen viesti on selvä: ”Täytyy uskoa omaan tekemiseen!”

Ali-Marttilan Puutarhan omistavat veljekset Heikki ja Jaakko Marttila sekä seuraavan sukupolven serkukset Olli ja Matti. Perheyrityksessä viljellään 30 erilaista ruusulajiketta ympäri vuoden 8000 neliön alueella. Ruusut myydään kukkakauppoihin ja tukkuliikkeisiin eri puolille Suomea. Osana toimintaansa Marttilat vuokraavat kokous- ja juhlatiloja.

Sukutilalla on ollut toimintaa yli 300 vuoden ajan. Vuosien saatossa tilalla on viljelty niin tupakkaa kuin tomaattejakin. Ruusunviljely aloitettiin vuonna 1976, jolloin Kangasalla oli vielä useampi saman alan yritys. Lisääntynyt ulkomaantuonti on kuitenkin vähentänyt suomalaista leikkoruusuviljelyä huomattavasti.

Mikä sitten erottaa kotimaisen ruusun ulkomaalaisesta? Ali-Marttilan Puutarhassa panostetaan vastuulliseen ruusunkasvatukseen. Tuholaiset hävitetään levittämällä hyötyeliöitä kasvinsuojeluaineiden sijaan.

Kotimaisen ruusun etuna on myös lyhyet siirtomatkat. Marttilat kuljettavat kukat kauppoihin itse, jolloin ruusujen tuoreus on taattu. Asiakkaat kuvailevatkin Ali-Marttilan tuotteita sanoin: ”Suomen parhaat ruusut, ehkä jopa Pohjoismaiden!”

 

Tutustu lisää
www.ali-marttila.fi