Puissa alkavat lehdet ruskettua ja kesän helteet ovat hellittäneet, niin myös kesän leirit ovat takanapäin ja syksyn korkeanpaikan leiri sekä ensilumenleirit antavat vielä odotuttaa itseään.
Kesän harjoittelu alkoi vakiintuneella kaavalla ja toukokuulla kuntosalin ovi aukeni useasti, jotta voimatasot saatiin jälleen hyvälle mallille. Raudan kolistelun välissä totutettiin jalat juoksuun ja suunnistukseen. Kesäsuunnistuksen kohokohta Jukolan viesti meni kuitenkin pieleen, sillä viikko ennen kilpailua iski kuuluisa alavartalovamma, jonka takia en pystynyt juoksemaan kuin yhden lenkin viikon aikana ennen Jukolaa ja jättäydyin itse pois ykkösjoukkueesta. Toiveikkaana odotin, etttä jalka toipuisi viikossa, mutta Jukolan valkenevassa aamussa juoksu kakkosjoukkueessa oli kävelyn ja kinkkaamisen välimaastosta. Jalkavamma oli luultua pidempi, sillä kunnollisen juoksuharjoittelun pariin pääsin vasta heinä-elokuun taitteessa. Onneksi rullahiihto onnistui ja aktiivisen hoidon ja hyvien fysioterapeuttien avulla oireet lievenivät nopeasti.
Heinäkuun lopulla auton nokka kääntyi pohjoiseen ja kymmenen tunnin ajon jälkeen saavuin Ylläkselle mökin pihaan. Aivan yhtä soittoa ajoa ei kuitenkaan tullut suoritettua. Viikon leirin ohjelma oli yksinkertainen: viettää mahdollisimman paljon aikaa ulkona treenivarusteissa. Onneksi kelit suosivat, vettä ei satanut, muttei myöskään helle piinannut. Leirin pituus oli harjoittelumäärään nähden optimi ja sunnuntai aamuna ei tarvinnut lenkille enää lähteä vaan kotimatka pääsi alkamaan aamutuimaan.
Elokuun puolivälissä suuntasimme harjoituskauden ensimmäisen kerran ulkomaille leirille Viron Otepäähän. Aikaisemmilta kausilta Otepää on tuttu paikka, jossa moni asia on mietitty urheilijalähtöisesti. Viikko Viron hiihtopyhätössä sisälsi hieman vähemmän harjoitustunteja kuin Ylläksen leiri, mutta tehoja otettiin kropasta irti vastaavasti enemmän. Leiriviikon pääharjoituksena oli pitkän matkan kilpailun mallitreeni, miehillä 36 km rullahiihtoa, josta matkan aikana edettiin 2x5km tasatyöntäen. Reitti oli luonnollisesti mäkinen ja vastaavalla reitillä hiihdetään talvisin maastohiihdon maailmancuppia lumitilateen niin salliessa.
Tässä lyhyt video, joka on kuvattu noin 35,5km kohdalta:
Vaikka kesällä jalka haittasi juoksuharjoittelua on kunto tällä hetkellä hyvä enkä näe esteitä talvella menestymiselle. Sanonnan mukaan hiihtäjät tehdään kesällä ja menestyjät syksyllä, joten tulevat kuukaudet ovat tärkeitä. Seuraava leiri on Itävallan Ramsaussa syys-lokakuun vaihteessa, jossa pääsee lumelle hiihtämään. Kahden viikon korkean paikan leirin jälkeen suunnataan kotimaassa lumelle lokakuun loppupuolella. Paikka on hieman vielä auki johtuen vielä epävarmasta lumitilanteesta. Vaihtoehtoina ovat Vuokatti, Joensuu tai Rovaniemi, jossa kaikissa on ensilumenlatu, mutta vallitsevat sääolosuhteet ratkaisevat leiripaikan. Toivottavasti alku talvi on kylmä ja sateinen, jotta lunta saadaan hyvissä ajoin Tampereen seudullekkin.
Terveisin,
Hiihtosuunnistaja
Tero Linnainmaa
