Sähkö | Asiakastarinat 11.01.2017

Yksilöllistä tukea terveyteen – Misteli

”Äitini oli kotisairaanhoitaja. Työssään hän näki, kuinka ihmiset hoitivat itseään yrteillä ja akupunktiolla, niin sanotuilla vanhan ajan konsteilla. Äitini innostui aiheesta ja sai tuotteista apua myös omaan astmaansa. Mistelin tarina sai alkunsa”, omistaja Tarja Toivonen kertoo.

Terveyskaupan valikoimaan kuuluvat erilaiset luontaistuotteet, vitamiini- ja kivennäisaineet sekä muun muassa suosiotaan kasvattava luomukosmetiikka.

”Autamme ihmisiä löytämään yksilöllisesti heille oikeat tuotteet. Vaikka jokin on toiminut naapurilla, ei se välttämättä ole paras vaihtoehto juuri itselle.”

Paikallinen yhteistyö on tärkeää

Valikoimassaan Misteli suosii tuotteita, joista jää mahdollisimman pieni ekologinen jalanjälki. Tämä näkyy myös sähkösopimuksessa. Paikallista yhteistyötä arvostavalle Tarjalle Leppäkosken YMPÄRISTÖ-sähkö oli luonnollinen valinta.

”Pienistä puroista ja omista henkilökohtaisista valinnoista muodostuu iso kokonaisuus. Uskon, että ostamalla mahdollisimman lähellä tuotettuja tuotteita ja palveluita, voi vaikuttaa alueen työllisyyteen ja taloustilanteeseen. Kun riittävän moni valitsee paikallisen tai ympäristöystävällisen tuotteen, lähtee vaikutus kasvamaan ruohonjuuritasolta.”